Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Presidentti Koiviston valtiollisten hautajaisten valmistelu käynnistynyt

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 15.5.2017 12.08
Tiedote 235/2017

Presidentti Mauno Koiviston valtiollisten hautajaisten järjestämisestä päätetään valtioneuvoston yleisistunnossa keskiviikkona 17. toukokuuta klo 10.30. Istunnon alussa hallitus pitää hiljaisen hetken presidentti Koiviston muistoksi.

Valtioneuvosto asettaa keskiviikkona istunnossaan myös toimikunnan valmistelemaan presidentti Koiviston hautajaisia. Toimikunta kokoontuu samana päivänä puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soinin johdolla

Presidentti Koiviston surukirja avataan Presidentinlinnassa tiistaina 16. toukokuuta klo 10. Kansalaiset ja yhteisöt voivat esittää kirjaan surunvalittelunsa perjantaihin 19. toukokuuta saakka. Surukirjan allekirjoittaa ensimmäisenä tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Presidentinlinnassa surukirja on auki Mariankadun puoleisessa aulassa seuraavasti: tiistaina 16.5. klo 10–15, keskiviikkona 17.5. klo 10–15, torstaina 18.5. klo 10–18 ja perjantaina 19.5. klo 10–15. Osoite on Mariankatu 2 (lasiovet).

Surunvalittelut on mahdollista esittää myös verkossa osoitteessa koivisto.presidentti.fi. Verkkosivu avautuu tiistaina ja sulkeutuu perjantaina samaan aikaan kuin kirja.

Hautajaisjärjestelyistä vastaa valtioneuvoston kanslia ja valmistelut tehdään omaisten toiveita kunnioittaen tiiviissä yhteistyössä Tasavallan presidentin kanslian, ulkoministeriön ja lukuisten muiden yhteistyötahojen kanssa.

Lisätietoja: valtiosihteeri Paula Lehtomäki, p. 0295 160 280, alivaltiosihteeri Timo Lankinen, p. 0295 160 300 (valtiollisista hautajaisista yleisesti) ja viestintäpäällikkö Päivi Paasikoski, p. 040 547 6279, valtioneuvoston kanslia

Tasavallan presidentin kanslian tiedote surukirjan avaamisesta 15.5.2017
Valtiolliset hautajaiset 

 
Sivun alkuun