Hyppää sisältöön

Suomi tukee arktisen alueen ympäristöä, vakautta ja elinvoimaa

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 4.10.2016 17.20
Tiedote 419

Hallitus on linjannut Suomen arktisen strategian painopisteitä. Suomen tavoite on olla johtava toimija kansainvälisessä arktisessa politiikassa. Pääministeri Juha Sipilän mukaan Suomi pyrkii vahvistamaan arktisen alueen ympäristön suojelua ja turvallisuuspoliittista vakautta sekä lisäämään alueen elinvoimaa kestävän kehityksen periaattein. - Hyödyntämällä vahvemmin suomalaista osaamista alueella voidaan myös kotimaassa saavuttaa merkittäviä kasvu- ja työllisyysvaikutuksia, pääministeri Sipilä sanoo.

Suomen arktista strategiaa linjattiin 26. syyskuuta hallituksen strategiaistunnossa. Vuonna 2013 julkaistun arktisen strategian päälinjat ovat edelleen voimassa.

Hallituksen linjauksen painopisteet ovat arktinen ulko- ja EU-politiikka, infrastruktuuri, arktinen osaaminen sekä kestävä matkailu. Painopisteistä laaditaan toimenpidesuunnitelma, jonka konkretisointi ja seuranta ovat sektoriministeriöiden vastuulla.

Suomi vastaa ilmastonmuutoksen ja ympäristönsuojelun haasteisiin kansainvälisellä yhteistyöllä. Suomen Arktisen neuvoston puheenjohtajuus ja kansainväliset sopimukset sekä järjestöt ovat keskeiset vaikuttamisen väylät. Myös alkuperäiskansojen etujen edistäminen on olennainen osa Suomen arktista politiikkaa.

Arktisesta toiminnasta halutaan Suomelle kasvua ja kilpailukykyä arktista ympäristöä kunnioittaen muun muassa cleantechin ja biotalouden aloilla. Suomen tavoitteena on olla keskeinen ratkaisujen tuottaja arktisen kehityksen pulmatilanteissa.

Suomi johtaa Arktista neuvostoa vuosina 2017-19

Hallituksen strategiaistunnossa hyväksyttiin myös Arktisen neuvoston Suomen puheenjohtajuuskauden linjaukset. Suomi johtaa Arktista neuvostoa vuosina 2017–19. Suomi korostaa kaudellaan Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteita arktisessa yhteistyössä.

Suomi pyrkii vahvistamaan Arktista neuvostoa turvaamalla jatkuvuuden nykyisen puheenjohtajamaan Yhdysvaltojen kanssa. Suomi konsultoi kaikkia jäsenmaita ja arktisten alkuperäiskansojen järjestöjä puheenjohtajuusohjelmastaan. Talouskysymyksissä pyritään tiiviiseen yhteistyöhön Arktisen talousneuvoston kanssa. Puheenjohtajuus Arktisessa neuvostossa tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa Suomen arktista maakuvaa ja tehdä tunnetuksi Suomen kylmäosaamista.

Lisätietoja: erityisasiantuntija Nina Brander, p. 0295 160 347, valtioneuvoston kanslia (arktinen strategia) ja arktinen suurlähettiläs Aleksi Härkönen (Arktisen neuvoston puheenjohtajuus), p. 0295 350 471.