Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 19.3.2015

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 19.3.2015 13.41
Tiedote 145/2015

Valtioneuvosto päätti nimittää valtiotieteiden maisteri Jari Boris Antero Gustafssonin työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikön virkaan 1.10.2015-30.9.2020.

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset ja ratkaisuehdotukset tasavallan presidentille.

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 19.3.2015 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus sisäministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetukseen tehdään sisäministeriön organisaation uudistamisesta aiheutuvat muutokset. Ministeriön organisaatiosta säädetään asetuksen 3 §:ssä. Pykälää muutetaan siten, että sisäministeriön osastoja ovat jatkossa hallinto- ja kehittämisosasto, poliisiosasto, pelastusosasto, maahanmuutto-osasto ja rajavartio-osasto. Ministeriössä voi edelleen olla kansliapäällikön välittömässä alaisuudessa osastojaon ulkopuolella yksiköitä. Niistä ei kuitenkaan enää säädetä sisäministeriöstä annetussa valtioneuvoston asetuksessa, vaan ministeriön työjärjestyksessä. Samalla asetukseen tehdään muita muutoksia. Asetuksen 1 §:n luetteloa ministeriön tehtävistä täydennetään uusien Euroopan unionin sisäasioiden rahastojen hallinnointia koskevalla tehtävällä. Samalla pykälän 1 momentin 3 ja 17 kohtia täsmennetään. Lisäksi muutoksia tehdään asetuksen 4 ja 6 §:ään. Asetus tulee voimaan 1.4.2015. (SM kansliapäällikkö Päivi Nerg 0295 418 803)

Valtioneuvoston asetus julkisen talouden suunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksen 3 §:ään lisätään uusi 7 momentti, jonka mukaan vaalikauden viimeisessä julkisen talouden suunnitelmassa voidaan poiketa asetuksen 3 §:n 2 momentin mukaisesta velvollisuudesta asettaa rahoitusasematavoite koko julkiselle taloudelle sekä sen kullekin osa-alueelle (valtiontalous, kuntatalous, lakisääteiset työeläkelaitokset ja muut sosiaaliturvarahastot). Lisäksi voidaan poiketa asetuksen 3 §:n 6 momentin mukaisesta velvollisuudesta esittää tarvittavat yksilöidyt toimenpiteet ja niiden arvioitu taloudellinen vaikutus rahoitusasematavoitteiden saavuttamiseksi. Julkisen talouden suunnitelmassa tulee kuitenkin esittää arvio julkisen talouden ja sen osa-alueiden rahoitusasemasta seuraavan neljän vuoden aikana. Muutos mahdollistaa valtiontalouden ns. teknisen kehyspäätöksen laadinnassa noudatetun käytännön jatkamisen myös vaalikauden viimeisen, ns. teknisen julkisen talouden suunnitelman laadinnassa. Käytäntönä on ollut, ettei vaalikauden viimeisessä kehyspäätöksessä aseteta uusia taloudellisia tavoitteita eikä esitetä niiden saavuttamiseksi tarpeellisia toimenpiteitä. Asetus tulee voimaan 20.3.2015. (VM budjettineuvos Juha Majanen 0295 530 247)

Valtioneuvoston asetus valtion kiinteistövarallisuuden hankinnasta, vuokraamisesta, hallinnasta ja hoitamisesta. Asetus uudistetaan valtion vuokrajärjestelmän uudistamista ja tilahallinnan kehittämistä koskevan työryhmän ehdotusten pohjalta. Valtion sisäinen vuokrajärjestelmä uudistetaan omakustannusperusteiseksi ja valtion tilahallintaa kehitetään valtion kokonaisetua paremmalla tavalla toteuttavaksi. Asetuksella valtion kiinteistövarallisuuden hankintaa, vuokraamista ja hallintaa keskitetään. Toimitilojen vuokraus ja hallinta keskitetään Senaatti-kiinteistöille. Toimitilahankkeiden taloudellisuuden arvioinnin edellytyksiä parannetaan ja valtion omien tilojen käyttö säädetään ensisijaiseksi. Markkinoiden tilatarjontaa hyödynnetään edelleen kun valtiolla oleva tila ei sovellu tarkoitukseen. Virastoille ja laitoksille säädetään tilatietojen toimittamista koskeva velvoite. Vuokrasopimusten joustavuutta lisätään nopeuttamalla virastojen ja laitosten irtautumista tarpeettomista valtion omistamista tiloista. Vuokrasopimuksen irtisanomisen jälkeen tila jää kokonaisuudessaan Senaatti-kiinteistöjen vastuulle. Tilahallinnan kehittämistoimenpiteiden toteutus mahdollistaa siirtymisen vuokran määrittelemisessä omakustannusperiaatteen käyttöön. Vuokriin kohdistetaan kaikki Senaatti-kiinteistöjen kustannuserät ja omalle pääomalle määritelty vaihtoehtoiskustannus, joka vastaa valtion velanoton korkokustannusten neljän vuoden keskiarvoa (1,5 prosenttia 2011-2014). Vaihtoehtoiskustannuksen taso päätetään neljän vuoden välein osana julkisen talouden suunnitelmaa. Asetuksella toimeenpannaan valtion tilahallintaa koskevat muutosehdotukset ja luodaan edellytykset siirtymiselle omakustannusperusteiseen vuokrajärjestelmään 1.1.2016 lukien. Asetus tulee voimaan 1.1.2016. (VM budjettineuvos Tomi Hytönen 0295 530 279)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2014 maksettavasta sokerijuurikkaan kuljetustuesta. Sokerijuurikkaan kuljetustukea maksetaan markkinointivuotta 2014/2015 koskevan viljelysopimuksen kiintiösokerimäärän ja kuljetusmatkan perusteella. Kuljetusmatkasta riippuen tukitaso on 3,37-13,74 euroa tonnilta. Asetus tulee voimaan 25.3.2015. (MMM vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo 0295 162 347)

Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta. Asetuksella säädetään tarkemmin korvauskelpoisesta alasta ympäristökorvausta koskevassa sitoumuksessa, korvauskelpoisen alan lisäämisestä ja poistamisesta sitoumuksesta, korvauskelpoisuuden vaihtamisesta, vähimmäisvaatimuksista, ympäristökorvauksen tilakohtaisen toimenpiteen ja lohkokohtaisten toimenpiteiden ehdoista, lohkokohtaisten toimenpiteiden valinnasta, vaihtamisesta ja niistä luopumisesta, ympäristösopimuksista ja niiden ehdoista, maatalouden geenivarojen säilyttämisestä koskevista sopimuksista ja niiden ehdoista, ympäristökorvauksen määrästä ja maksamisesta. Asetus tulee voimaan 24.3.2015 siirtymäsäännöksin. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)

Valtioneuvoston asetus luonnonhaittakorvauksesta. Asetuksella säädetään tarkemmin luonnonhaittakorvauksessa korvauskelpoisesta alasta, korvauskelpoisuuden vaihtamisesta, luonnonhaittakorvauksen myöntämisen edellytyksistä, korvausalueista, luonnonhaittakorvauksen määrästä ja maksamisesta, maatilan koon vaikutuksesta luonnonhaittakorvauksen määrään ja luonnonhaittakorvausta koskevien seurantatietojen antamisesta. Asetus tulee voimaan 24.3.2015. Asetuksen 5 §:ä sovelletaan 1.1.2016 lukien. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)

Valtioneuvoston asetus luonnonmukaisen tuotannon korvauksesta. Asetuksella säädetään tarkemmin korvauskelpoisesta alasta luonnonmukaisen tuotannon korvausta koskevassa sitoumuksessa, korvauskelpoisen alan lisäämisestä ja poistamisesta sitoumuksesta, vähimmäisvaatimuksista, luonnonmukaisen tuotannon ja luonnonmukaisen kotieläintuotannon korvauksen tarkemmista ehdoista, korvauksen määrästä ja maksamisesta. Asetus tulee voimaan 24.3.2015 siirtymäsäännöksin. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)

Valtioneuvoston asetus perustuesta, viherryttämistuesta ja nuoren viljelijän tuesta. Asetuksella säädetään perustuen myöntämisen yleisistä edellytyksistä, perustuen ja viherryttämistuen tukialueista, tukikelpoisesta alasta, perustuen enimmäismäärän jakamisesta tukialueille, perustuen tukioikeuksien tasatukiosan ja tilakohtaisen lisäosan arvosta sekä tukioikeuksien siirroista. Lisäksi asetuksessa säädetään viherryttämistuen ehdoista, viherryttämistuen määrästä sekä nuoren viljelijän tuen ehdoista ja määrästä sekä tukien maksamisesta. Asetus tulee voimaan 24.3.2015. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)

Valtioneuvoston asetus ei-tuotannollisia investointeja koskevasta korvauksesta. Asetuksella säädetään tarkemmin ei-tuotannollisia investointeja koskevan korvauksen myöntämisperusteista, korvattavista kustannuksista, korvauksen määrästä ja myöntämisestä, korvauksen maksamisesta ja korvausta koskevien seurantatietojen antamisesta. Asetus tulee voimaan 24.3.2015. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)

Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksen, luonnonhaittakorvauksen, luonnonmukaisen tuotannon korvauksen, eläinten hyvinvointikorvauksen ja ei-tuotannollisia investointeja koskevan korvauksen hakemisesta vuonna 2015. Asetuksella säädetään ympäristökorvausta, luonnonmukaisen tuotannon korvausta ja eläinten hyvinvointikorvausta koskevien uusien sitoumusten antamisesta, luonnonhaittakorvauksen hakemisesta sekä uusien ympäristösopimusten ja geenivarojen säilyttämistä koskevien sopimusten tekemisestä. Lisäksi asetuksella säädetään aikaisemmin korvauskelvottoman peltoalan hyväksymisestä korvauskelpoiseksi edellä mainituissa tukijärjestelmissä. Asetuksella säädetään myös ei-tuotannollisten investointien korvauksen hakemisesta. Asetuksella otetaan huomioon luonnonhaittakorvaukseen, ympäristökorvaukseen, luonnonmukaisen tuotannon korvaukseen, eläinten hyvinvointikorvaukseen ja ei-tuotannollisia investointeja koskevaan korvaukseen vuosittain käytettävissä oleva määräraha. Asetus tulee voimaan 24.3.2015. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)

Valtioneuvoston asetus maatalouden rakennetuesta. Asetuksella säädetään tarkemmin nuoren viljelijän aloitustuen ja maatilan investointituen myöntämisessä ja maksamisessa noudatettavista ehdoista ja menettelyistä. Maatilan investointituen kohteista ja enimmäismääristä säädetään toisella valtioneuvoston asetuksella, joka tulee voimaan samaan aikaan tämän asetuksen kanssa. Asetuksella otetaan käyttöön uuden ohjelmakauden rakennetukijärjestelmä ja kumotaan edellisen ohjelmakauden säännöksiin perustuvat valtioneuvoston asetukset rakennetuesta. Edellisen ohjelmakauden rakennetukijärjestelmää on pidetty toimivana kokonaisuutena, minkä vuoksi suuri osa sääntelystä vastaa sisällöllisesti aiempaa sääntelyä. Sääntelyä kuitenkin yksinkertaistetaan karsimalla eräitä edellisellä ohjelmakaudella noudatettuja tuen myöntämisen ja maksamisen kansallisia edellytyksiä ja kokoamalla säännöksiä yhteen. Asetus tulee voimaan 24.3.2015. (MMM vanhempi hallitussihteeri Mika Saari 0295 162 134)

Valtioneuvoston asetus maatilan investointituen kohdentamisesta. Asetuksella säädetään maatilan investointituen tukikohteista ja tuen enimmäismäärästä ohjelmakaudella 2014-2020. Asetuksella otetaan käyttöön uuden ohjelmakauden maatilojen investointitukijärjestelmä. Investointituen myöntämisessä ja maksamisessa noudatettavista yleisistä ehdoista ja menettelyistä säädetään toisella valtioneuvoston asetuksella, joka tulee voimaan samaan aikaan tämän asetuksen kanssa. Investointituen kohteet säilyvät pääosin edellistä ohjelmakautta vastaavina. Uuden ohjelmakauden tavoitteiden ja toimintaympäristön muutosten vuoksi joihinkin tukikohteisiin ja tuen enimmäismääriin kuitenkin tehdään eräitä muutoksia. Investointitukea koskevaa sääntelyä ja hallinnollista työtä vähennetään karsimalla eräitä edellisellä ohjelmakaudella noudatettuja kansallisia vaatimuksia. Suurin osa käytettävissä olevista varoista suunnataan edelleen kotieläintalouden ja kasvintuotannon tuotantorakennusten rakentamisinvestointeihin. Aiempaa vastaavasti investointituen tukimuotoina ovat avustus, korkotukilainan korkotuki ja valtiontakaus. Asetus tulee voimaan 24.3.2015. (MMM vanhempi hallitussihteeri Mika Saari 0295 162 134)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 19.3.2015 seuraavat päätökset:

Päätös vahvistaa ministereiden vuosilomaan rinnastettavat vapaat seuraavasti: ministeri Rinne: 27.3., ministeri Tuomioja: 23.3., ministeri Risikko: 23., 25. ja 27.3., ministeri Henriksson: 19.-20. ja 27.3., ministeri Ihalainen: 27.3., ministeri Huovinen: 16., 20. ja 27.3., ministeri Viitanen: 27.3., ministeri Paatero: 27.3. sekä ministeri Grahn-Laasonen: 25.3. (VNK lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro 0295 160 170)

Päätös merkitä pöytäkirjaan eduskunnan kirjelmä valtioneuvoston selonteon Suomen osallistumisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyöhän Irakissa johdosta ja ryhtyä kirjelmään sisältyvästä kannanotosta aiheutuviin toimenpiteisiin. Eduskunnan kannanotto; Eduskunnalla ei ole huomautettavaa selonteon johdosta, mutta eduskunta edellyttää valtioneuvoston ottavan huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä esitetyt kannanotot. (UM lähetystöneuvos Minna Laajava 0295 351 194)

Päätös myöntää Klemetti Näkkäläjärvelle ero saamelaiskäräjien jäsenen tehtävästä sekä määrätä hänen tilalleen saamelaiskäräjien varajäsen Janne Oula Näkkäläjärvi ja hänen tilalleen saamelaiskäräjien varajäsenen tehtävään Tuomas Aslak Juuso saamelaiskäräjien 31.12.2015 päättyväksi toimikaudeksi. (OM neuvotteleva virkamies Camilla Busck-Nielsen 0295 150 278)

Päätös määrätä sisäministeriön ylitarkastajat Virpi Koivu ja Tapio Puurunen valtioneuvoston esittelijöiksi. (SM neuvotteleva virkamies Henri Helo 0295 488 303)

Päätös määrätä valtiovarainministeriön ylitarkastaja Marja Hokkanen valtioneuvoston esittelijäksi. (VM lainsäädäntöneuvos Salla Kalsi 0295 530 422)

Päätös siirtää valtion virastoista ja niiden alaisista yksiköistä tehtäviä ja toimintoja valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain 5 §:ssä tarkoitettuun palvelukeskukseen Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtoriin. Päätöksellä vahvistetaan valtion virastojen ja laitosten perustietotekniikka- ja tietojärjestelmäpalveluihin liittyvien tehtävien ja toimintojen siirtäminen Valtoriin sen mukaisesti kuin siitä sovitaan tehtäviä ja toimintoja siirtävien virastojen ja Valtorin välillä. Maaseutuvirastosta, Maanmittauslaitoksesta, Elintarviketurvallisuusvirastosta ja Väestörekisterikeskuksesta siirretään tehtävät, joita Valtori tuottaa ja kehittää valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain 5 §:n 1 momentin ja 5 §:n 3 momentin nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen mukaisesti. Valtiovarainministeriö on 9.3.2015 päättänyt valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain 3 §:n 1 momentin nojalla, kuultuaan maa- ja metsätalousministeriötä ja lain 11 §:ssä tarkoitettua asiakasneuvottelukuntaa, Maaseutuviraston, Maanmittauslaitoksen ja Elintarviketurvallisuusviraston oikeudesta rajata siirron ulkopuolelle EU:n maksajavirastojärjestelmiin liittyvät toimialariippumattomat tieto- ja viestintätekniset palvelut. Siirrot toteutetaan, kun Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin tietohallinnon ja -turvan hallintajärjestelmä täyttää EU:n lainsäädännössä määritellyt maksajavirastojärjestelmiin kohdistuvat vaatimukset. Uudelleentarkastelu tehdään 30.6.2016 mennessä. Tehtävien ja toimintojen siirtojen yhteydessä siirtyvät näihin tehtäviin ja toimintoihin liittyvät sopimukset ja sitoumukset, niihin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet sekä vireillä olevat asiat sekä siirrettävissä tehtävissä olevat henkilöt siten kuin niistä sovitaan tarkemmin siirtosopimuksissa. Siirrot toteutetaan 1.4.2015. Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluiden konesali- ja kapasiteettipalveluiden ja tietoliikennepalveluiden sekä väestötietojärjestelmän konesali- ja kapasiteettipalveluiden siirto toteutetaan 1.11.2015. Osa Väestörekisterikeskuksen henkilöstösiirroista toteutetaan 1.11.2015 palveluiden häiriöttömän toiminnan varmistamiseksi siirtovaiheen aikana. Maanmittauslaitoksen konesali- ja kapasiteettipalveluiden siirto toteutetaan 31.12.2015. Osa Maanmittauslaitoksen henkilöstösiirroista toteutetaan 31.12.2015 palveluiden häiriöttömän toiminnan varmistamiseksi siirtovaiheen aikana. (VM lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola 0295 530 199)

Päätös määrätä valtioneuvoston edustajaksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen kevätistuntokaudelle 5.5.-8.5.2015 sisäministeri Päivi Räsänen varaedustajinaan valtiosihteeri Marjo Anttoora, ylijohtaja Riitta Kaivosoja ja vanhempi hallitussihteeri Joni Hiitola. (OKM vanhempi hallitussihteeri Rami Sampalahti 0295 330 190)

Päätös vahvistaa valtiontakuurahaston tilinpäätös vuodelta 2014. Rahaston toimintavuoden suoriteperusteinen tulos on 6 780 549,69 euroa ylijäämäinen. (TEM hallitusneuvos Kari Parkkonen 0295 064 938)

Päätös määrätä työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Jyrki Orpana valtioneuvoston esittelijäksi. (TEM ylitarkastaja Johanna Ylitepsa 0295 064 207)

Päätös antaa suostumus C-Lion1 Oy:lle Suomen talousvyöhykkeen taloudelliseen hyödyntämiseen tähtäävään tutkimustoimintaan. Yritys saa suorittaa merenpohjan tutkimuksia Suomen talousvyöhykkeellä. Suostumus on voimassa 12 kuukautta päätöksen antamisesta lukien. Päätös on täytäntöön pantavissa mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Ehdollinen suostumus annetaan sillä edellytyksellä, että hakija tai tämän sijaan tullut seuraaja täyttää esitetyt ehdot. Luvan saajan on muun muassa noudatettava toimissaan yleistä varovaisuusperiaatetta vahinkojen ehkäisemiseksi ja minimoimiseksi sekä pyrittävä löytämään sellainen teknisesti ja ympäristöllisesti tarkoituksenmukainen reittivaihtoehto, että mahdollinen myöhempi Suomen talousvyöhykkeen taloudellinen hyödyntäminen tai meritieteellinen tutkimus mahdollisimman vähäisessä määrin vaikeutuu. (TEM ylitarkastaja Johanna Ylitepsa 0295 064 207)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 19.3.2015 seuraavat nimitysasiat:

Diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri Marko Hyvärinen valtioneuvoston kanslian finanssineuvoksen virkaan 15.5.2015 lukien. (VNK hallitusneuvos Kari Peltonen 0295 160 288)

Valtioneuvosto myönsi virkavapautta ulkoasiainneuvos Jorma Korhoselle 1.6.2015-31.8.2015 sekä lähetystöneuvos Tuula Svinhufvudille 1.4.2015-15.5.2015. (UM lähetystöneuvos Kirsi Vanamo-Santacruz 0295 351 734)

Valtioneuvosto antoi erivapauden ulkoasiainhallinnon ulkoasiainneuvoksen viran kelpoisuusvaatimuksista lähetystöneuvos, hallintotieteiden kandidaatti Riittamaija Swanille. (UM lähetystöneuvos Kirsi Vanamo-Santacruz 0295 351 734)

Lähetystöneuvokset Riittamaija Swan sekä Tuula Svinhufvud ulkoasiainneuvoksen virkoihin 1.9.2015 lukien. (UM lähetystöneuvos Kirsi Vanamo-Santacruz 0295 351 734)

Hallintotieteiden maisteri Kristiina Olsson puolustusministeriön talousjohtajan virkaan 1.5.2015 lukien. (PLM kansliapäällikkö Arto Räty 0295 140 101)

Oikeustieteen kandidaatti Tuija Taos Rahoitusvakausviraston ylijohtajan virkaan 1.5.2015-30.4.2020. Samalla valtioneuvosto myöntää Taokselle vastaavaksi ajaksi virkavapautta valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvoksen virasta. (VM alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo 0295 530 350)
Tiedote

Valtiotieteiden maisteri Jari Boris Antero Gustafsson työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikön virkaan 1.10.2015-30.9.2020. (TEM henkilöstö- ja hallintojohtaja Kari Mäkinen 0295 063 523)
Tiedote

Valtioneuvosto myönsi Terhi Hermansonille virkavapautta sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvoksen virasta 1.7.2015-30.6.2018. (STM hallitusneuvos Liisa Perttula 0295 163 521)

Terveystieteen tohtori Heli Hätönen sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen määräaikaiseen virkasuhteeseen 20.4.2015-31.12.2019, kuitenkin enintään viran vakinaisen haltijan virkavapauden ajaksi. (STM vanhempi hallitussihteeri Arita Kaario 0295 163 522)

Diplomi-insinööri Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen virkaan 1.4.2015 lukien. (STM vanhempi hallitussihteeri Arita Kaario 0295 163 522)

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti vahvistaisi seuraavat lait:

Laki ulkoasiainhallintolain muuttamisesta (HE 260/2014 vp). Ulkoasiainministeriö valtuutetaan tekemään Suomen hallituksen puolesta valtion talousarvion ulkoasiainministeriön hallinnonalan kehitysyhteistyömäärärahojen käytön täytäntöönpanoa koskevia teknisluonteisia valtiosopimuksia eräiden säännöksessä tarkemmin määriteltävien valtioiden ja hallitustenvälisten järjestöjen kanssa. Lisäksi valtiosihteerin kansliapäällikkönä ja alivaltiosihteerin virat muutetaan erityisviroista yleisuran tehtäviksi, jollaisia ne tosiasiallisesti ovat osana ulkoasiainministeriön urajärjestelmää. Samalla ulkoasiainhallintolain virkanimikkeistöstä poistetaan käytöstä poistuneet virkanimikkeet. Laki tulee voimaan 1.4.2015. (UM hallintojohtaja Ari Rouhe 0295 350 679)

Laki eurooppalaisesta suojelumääräyksestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja direktiivin soveltamisesta, laki yksityisoikeuden alalla määrättyjen suojelutoimenpiteiden vastavuoroisesta tunnustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen soveltamisesta, laki lähestymiskiellosta annetun lain muuttamisesta, laki rikoslain 16 luvun 9 a §:n muuttamisesta, laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain muuttamisesta, laki vankeuslain 19 luvun 4 §:n muuttamisesta, laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain 16 luvun 2 §:n muuttamisesta ja laki tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain 6 §:n muuttamisesta (HE 262/2014 vp). Laki eurooppalaisesta suojelumääräyksestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja direktiivin soveltamisesta säädetään. Direktiivi sisältää säännöksiä siitä, millä edellytyksin yhdessä jäsenvaltiossa lähestymiskiellolla tai sitä vastaavalla toimenpiteellä suojattu henkilö voi saada suojaa siirtyessään toiseen jäsenvaltioon. Lisäksi säädetään laki yksityisoikeuden alalla määrättyjen suojelutoimenpiteiden vastavuoroisesta tunnustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen soveltamisesta. Laissa annetaan mainittua asetusta täydentävät säännökset. Asetus täydentää täytäntöön pantavaa direktiiviä. Samalla tehdään myös direktiivistä ja asetuksesta johtuvia muutoksia lähestymiskiellosta annettuun lakiin, rikoslakiin, henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annettuun lakiin, vankeuslakiin, poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annettuun lakiin sekä tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annettuun lakiin. Lait tulevat voimaan 24.3.2015. (OM lainsäädäntöneuvos Tanja Innanen 0295 150 338)
Tiedote

Laki siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annetun lain muuttamisesta ja laki rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain 15 §:n muuttamisesta (HE 105/2014 vp). Siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annettuun lakiin lisätään säännökset voimankäyttövälineiden kantamisesta, voimakeinojen käytöstä ja hätävarjelutilanteista. Rajavartiolaitoksen hallinnosta annettuun lakiin lisätään säännös kriisinhallintaoperaatioon osallistuvan rajavalvonta-asiantuntijan asemasta. Lait tulevat voimaan 1.6.2015. (SM neuvotteleva virkamies Antti Häikiö 0295 488 262)
Tiedote

Laki valtion virkamieslain muuttamisesta, laki valtion virkaehtosopimuslain muuttamisesta, laki hätäkeskustoiminnasta annetun lain 8 §:n muuttamisesta, laki Verohallinnosta annetun lain 8 §:n muuttamisesta, laki aluehallintovirastoista annetun lain 14 §:n muuttamisesta, laki Geologian tutkimuskeskuksesta annetun lain 5 §:n muuttamisesta, laki Energiavirastosta annetun lain 3 §:n muuttamisesta, laki Patentti- ja rekisterihallituksesta annetun lain 4 §:n kumoamisesta, laki Maanmittauslaitoksesta annetun lain 8 §:n kumoamisesta, laki Luonnonvarakeskuksesta annetun lain 4 §:n muuttamisesta ja laki poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta (HE 298/2014 vp). Valtion virkamieslakiin lisätään eräitä valtion ylintä virkamiesjohtoa koskevia säännöksiä. Valtion ylimpien virkamiesten virkaan ilmoittautumismenettelystä luovutaan ja siirrytään yleiseen viran hakumenettelyyn. Lakiin lisätään säännös ylimmän johdon nimittämisestä aina määräajaksi ja pääsääntöisesti yhtenäisistä viiden vuoden määräajoista. Lisäksi säädetään ylimmän johdon yhteisistä kelpoisuusvaatimuksista. Samalla tehdään kaikkiin virkoihin ja virkasuhteisiin liittyviä muutoksia. Viran hakumenettelyn pääsäännöistä säädetään lain tasolla nykyisen asetuksella säätämisen sijaan. Valtion virkaehtosopimuksen ulkopuolella olevan virkamiehen mahdollisuutta tehdä oikaisuvaatimus laajennetaan. Lait tulevat voimaan 1.5.2015. (VM hallitusneuvos Kirsi Äijälä 0295 530 172)
Tiedote

Laki matkailijamyynnistä suoritetun arvonlisäveron käteispalautustoimintaa harjoittavan velvollisuuksista ja laki arvonlisäverolain 70 b ja 133 §:n muuttamisesta (HE 267/2014 vp). Laki matkailijamyynnistä suoritetun arvonlisäveron käteispalautustoimintaa harjoittavan velvollisuuksista säädetään. Lakia sovelletaan Suomen rajan ylityspaikalla sijaitsevaan palautusliikettä harjoittavaan toimipisteeseen, josta maksetaan arvonlisäveron palautuksia matkailijoiden viedessä ostoksia Euroopan unionin alueen ulkopuolelle. Toimintaan vaadittavan luvan myöntää Verohallinto, jolle kuuluu myös lain noudattamisen valvonta. Arvonlisäverolakiin tehdään lähinnä teknisluonteisia muutoksia. Lait tulevat voimaan 1.7.2015. (VM lainsäädäntöneuvos Suvi Anttila 0295 530 201)                    

Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta, laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta, laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 25 §:n muuttamisesta ja laki opintotukilain 5 a ja 7 §:n muuttamisesta (HE 211/2014 vp ja HE 357/2014 vp). Ammatillista peruskoulutusta koskevaan lainsäädäntöön lisätään säännökset ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavasta koulutuksesta sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavasta koulutuksesta. Lisäksi ammatillisesta peruskoulutuksesta annettua lainsäädäntöä selkeytetään erityisopetuksen ja erityisten opiskelujärjestelyjen osalta. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettuun lakiin lisätään opiskeluvalmiuksia parantavia opintoja koskevat säännökset. Osana näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta voidaan järjestää opintoja, joiden tarkoituksena on mahdollistaa näyttötutkinnon tai sen osan suorittaminen ja näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen osallistuminen niissä tapauksissa, joissa opiskelijalla ei ole riittäviä opiskeluvalmiuksia. Lait tulevat voimaan 1.8.2015. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa ammatillisen valmentavan koulutuksen uudistuksen vaikuttavuutta määrätietoisesti kaikkien koulutukseen osallistuvien eri henkilöryhmien osalta. Hallituksen tulee antaa sivistysvaliokunnalle selvitys uudistuksen toimeenpanosta ja vaikuttavuudesta keväällä 2017. (OKM johtaja Mika Tammilehto 0295 330 308)

Laki yliopistolain 39 ja 41 §:n muuttamisesta ja laki ammattikorkeakoululain muuttamisesta (HE 243/2014 vp). Yliopistolain ja ammattikorkeakoululain opiskeluoikeutta, opiskeluoikeuden jatkamista ja sen menettämistä koskevia säännöksiä yhdenmukaistetaan. Korkeakouluopiskelijoiden opintoaikojen lyhentämiseksi yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin lisätään säännös, jonka mukaan opiskelija voi ensimmäisenä opiskeluvuonna opiskelupaikan vastaanottamisen jälkeen ilmoittautua poissa olevaksi, jos hän suorittaa asevelvollisuuslain, siviilipalveluslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaista palvelua, on äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaalla taikka on oman sairauden tai vamman vuoksi kyvytön aloittamaan opintojaan. Lisäksi korkeakouluopiskelijoiden opiskeluoikeutta koskevia säännöksiä tarkistetaan siten, että poissaoloaikaa, jota ei lueta opintojen suorittamisaikaan, lyhennetään sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa kahdesta lukuvuodesta yhteen lukuvuoteen. Ammattikorkeakoululakiin lisätään yliopistolain voimassa olevaa säännöstä vastaava säännös, jonka mukaan ammattikorkeakoulussa opintojen suorittamisaikaan ei lasketa poissaoloa, joka johtuu asevelvollisuuslain, siviilipalveluslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palvelun suorittamisesta taikka äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan pitämisestä. Lait tulevat voimaan 1.8.2015. (OKM hallitussihteeri Laura Hansén 0295 330 098)
Tiedote

Laki yliopistolain muuttamisesta ja laki ammattikorkeakoululain muuttamisesta (HE 244/2014 vp ja HE 308/2014 vp). Yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin lisätään säännökset, joiden mukaan osa yhteishaussa tarjolla olevista opiskelupaikoista varataan niille, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet Suomen koulutusjärjestelmän mukaista korkeakoulututkintoa tai vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa opiskeluoikeutta.  Hakija saa ottaa vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta. Säännös ei koske siirto-opiskelupaikan vastaanottamista. Opetushallitus perii muun kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion tai Sveitsin koulutusjärjestelmän mukaisen koulutuksen perusteella muuta kuin jatkotutkintoa opiskelemaan hakevilta lukukausikohtaisen hakemuksen käsittelymaksun. Lait tulevat voimaan 1.4.2015. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että hallitus mahdollisimman pikaisesti edistää korkeakoulujen tilauskoulutuksen esteiden purkamista. (OKM hallitusneuvos Immo Aakkula 0295 330 354)
Tiedote

Laki luonnonmukaisen tuotannon valvonnasta ja laki elintarvikelain 3 ja 5 §:n muuttamisesta (HE 47/2014 vp). Lailla luonnonmukaisen tuotannon valvonnasta pannaan kansallisesti täytäntöön neuvoston asetus luonnonmukaisesta tuotannosta ja luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden merkinnöistä ja sen nojalla annetut Euroopan unionin säädökset. Lailla säädetään valvontajärjestelmästä sekä toimivaltaisista viranomaisista. Lakiin sisällytetään muun muassa säännökset toimivaltaisen viranomaisen valvontatehtävistä ja tiedonsaantioikeudesta yksityisiltä sekä viranomaisten välisestä tietojen vaihdosta. Lailla selkeytetään myös markkinavalvonnan toimeenpanoa. Lakiin otetaan myös säännökset niistä valtuuksista, joilla toimeenpannaan jäsenvaltion päätettäväksi määrätyt luonnonmukaiseen tuotantotapaan liittyvät luonteeltaan tekniset yksityiskohdat. Lisäksi säädetään pakkokeinoista ja seuraamuksista. Samassa yhteydessä muutetaan elintarvikelakia. Lait tulevat voimaan 1.5.2015. (MMM lainsäädäntöneuvos Timo Rämänen 0295 162 197)

Laki uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun lain 5 ja 25 §:n muuttamisesta (HE 360/2014 vp). Lakia muutetaan siten, että muuttuva tuotantotuki on 60 prosenttia 3 momentin mukaan määräytyvästä syöttötariffista, jos metsähake on valmistettu järeän puun hakkuukohteelta saadusta jalostukseen soveltuvasta tukki- tai kuitupuusta. Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Eduskunnan lausumat; 1) Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa sääntelyn vaikutuksia polttoaineiden ajojärjestykseen ja ryhtyy tarvittaviin toimiin, mikäli kivihiilen käyttö lisääntyy tai muutokset uhkaavat muutoin vaarantaa uusiutuvan energian käytölle asetetut tavoitteet. 2) Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa esityksestä aiheutuvan hallinnollisen taakan ja siihen liittyvien kustannusten kehittymistä ja ryhtyy tarvittaviin toimiin, mikäli taakka uhkaa vaarantaa sääntelyn perustavoitteiden toteutumisen. 3) Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa uuden tukijärjestelmän vaikutuksia puumarkkinoihin ja ryhtyy tarvittaviin toimiin, mikäli kilpailu markkinoilla uhkaa vääristyä. (TEM hallitusneuvos Anja Liukko 0295 062 078)
Tiedote

Laki vakuutusyhtiölain muuttamisesta, laki vakuutusyhtiölain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta, laki ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta, laki vakuutusyhdistyslain muuttamisesta, laki vakuutuskassalain muuttamisesta, laki eläkesäätiölain muuttamisesta, laki työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta, laki työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 3 momentin kumoamisesta, laki Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta, laki rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun lain muuttamisesta, laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 4 ja 5 §:n muuttamisesta ja laki vakuutussopimuslain 9 a §:n muuttamisesta (HE 344/2014 vp).  Lait koskevat suomalaisia henki- ja vahinkovakuutusyhtiöitä. Vakavaraisuuden mittaaminen perustuu kokonaisvaltaiseen riskin arviointiin ja markkinaehtoisuuteen. Vakuutusyhtiöitä koskee kaksi pääomavaatimusta: vähimmäispääomavaatimus ja vakavaraisuuspääomavaatimus. Vakuutusyhtiön on täytettävä ehdotuksen mukaiset pääomavaatimukset riittävän hyvälaatuisella omalla varallisuudella. Lait tulevat voimaan 1.1.2016. (STM johtaja Hannu Ijäs 0295 163 248)
Tiedote

Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta ja laki lääkelain 57 §:n muuttamisesta (HE 330/2014 vp). Lääkekorvausjärjestelmässä otetaan käyttöön 45 euron vuotuinen alkuomavastuu. Lisäksi korotetaan lääkkeen peruskorvaustasoa 40 prosenttiin. Vasta vuotuisen alkuomavastuun täyttymisen jälkeen korvattavista lääkeostoista voi saada sairausvakuutuslain mukaista korvausta. Alkuomavastuu ei kuitenkaan koske alle 18-vuotiaita. Viitehintajärjestelmään kuuluvien alkuperäisvalmisteiden enimmäistukkuhintojen tarkistamista koskevasta menettelystä säädetään sairausvakuutuslaissa. Rinnakkaisvalmisteiden hinnoittelusta säädetään laintasolla ja hinnoittelukäytäntöä uudistetaan. Lääkelaissa säädettyä apteekin velvollisuutta antaa asiakkaalle tietoa lääkkeiden hinnoista täsmennetään siten, että neuvontaan tulee sisältyä myös tieto lääkemääräyksen toimitushetkellä edullisimmasta lääkevalmisteesta. Lisäksi muutetaan eräitä muita lääkekorvauksia koskevia säännöksiä sekä lääkkeiden korvattavuuden ja tukkuhinnan vahvistamista koskevia säännöksiä. Lait tulevat voimaan 1.1.2016. (STM neuvotteleva virkamies Kirsi Päivänsalo 0295 163 195)
Tiedote

Perhehoitolaki, laki lastensuojelulain 56 §:n muuttamisesta, laki kunnallisen eläkelain 3 §:n muuttamisesta, laki työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 15 §:n muuttamisesta, laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain 2 §:n muuttamisesta, laki yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 4 §:n muuttamisesta ja laki sosiaalihuoltolain 61 §:n muuttamisesta (HE 256/2014 vp). Perhehoitolain mukaan perhehoitoa on jatkossa mahdollista antaa perhehoitajan kodin lisäksi myös hoidettavan kotona. Lailla selkiytetään perhehoidon sopimuksia. Lailla selkeytetään myös sitä, miten perhehoidossa tapahtuneista muutoksista ilmoitetaan sekä miten perhekotia valvotaan. Lait tulevat voimaan 1.4.2015. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa perhehoitolain vaikutuksia eri väestöryhmiin ja perhehoidon eri muotoihin sekä sitä, miten perhehoito vaikuttaa kuntien kustannuskehitykseen.  (STM hallitussihteeri Liisa Holopainen 0295 163 408)
Tiedote

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta (HE 347/2014 vp). Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin tehtävillä muutoksilla tarkennetaan erityisesti EU- tai ETA -alueen ulkopuolella koulutuksen saaneiden lääkäreiden laillistamisprosessia Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa. Lupa- ja valvontavirasto tekee hakijalle muutoksenhakukelpoisen päätöksen hakijan koulutuksen hyväksymisestä heti hakuprosessin alkuvaiheessa. Muutoksen tarkoituksena on selkeyttää hakuprosessia. Hakija voi ryhtyä suorittamaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston määräämää palvelua, lisäopintoja tai kuulustelua vasta saatuaan myönteisen päätöksen koulutuksen hyväksymisestä. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin merkittäviä tietoja tarkennetaan tilapäiseen ammattitoimintaan oikeutettujen opiskelijoiden osalta. Vaatimuksia laillistamisprosessin yhteydessä esitettävistä asiakirjoista täsmennetään. Lisäksi tehdään lukuisia teknisluonteisia muutoksia. Laki tulee voimaan 1.4.2015. (STM hallitussihteeri Eila Mustonen 0295 163 460)
Tiedote

Laki merimieseläkelain muuttamisesta, laki merimieseläkelain voimaanpanosta annetun lain muuttamisesta, laki meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta ja laki tuloverolain 97 §:n muuttamisesta (HE 321/2014 vp). Merimieseläkelain mukainen eläketurva muutetaan pääosin vastaamaan työntekijän eläkelain mukaista eläketurvaa. Eläkeikää koskeviin muutoksiin säädetään vuoden 2016 alusta lukien yhdeksän vuoden siirtymäaika. Lisäksi merimieseläkelain erityiset karttumaprosentit lakkautetaan vuoden 2016 alusta lukien ja hautausavustuksen maksamisesta luovutaan vuodesta 2021 alkaen. Merimieseläkelain mukainen työntekijän vakuutusmaksu noudattaa jatkossa työntekijän eläkelain mukaista vakuutetun työeläkevakuutusmaksua ja työnantaja vastaa lopusta maksuosuudesta. Lisäksi merimieseläkelain piirissä olevilla työnantajilla otetaan käyttöön kustannusperusteinen kannustin työkyvyttömyyseläkkeiden vähentämiseksi. Merimieseläkekassalle maksettava valtion osuus merimieseläkelain perusteella maksettavista etuuksista vähenee asteittain nykyisestä 33,3 prosentista ja on 31 prosenttia vuosina 2016-2020 sekä 29 prosenttia vuodesta 2021 lähtien. Valtio maksaa meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain mukaisena merenkulun tukena takaisin työnantajille vuodesta 2016 lukien työnantajan eläkevakuutusmaksun, työnantajan tapaturmavakuutusmaksun ja työntekijöiden ennakkoverot. Tukena ei enää makseta työnantajan sosiaaliturvamaksua, työttömyysvakuutusmaksua, ryhmähenkivakuutusmaksua eikä vapaaehtoisia vakuutusmaksuja. Lisäksi verotuksen merityötulovähennystä supistetaan. Lait tulevat voimaan 1.1.2016. (STM hallitussihteeri Hanna Tossavainen 0295 163 181)
Tiedote

Laki eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta, laki työntekijän eläkelain 168 §:n 3 momentin väliaikaisesta muuttamisesta, laki työntekijän eläkelain muuttamisesta, laki työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta, laki vakuutusyhtiölain muuttamisesta, laki merimieseläkelain muuttamisesta, laki maatalousyrittäjän eläkelain 125 ja 128 a §:n muuttamisesta, laki eläkesäätiölain muuttamisesta ja laki vakuutuskassalain muuttamisesta (HE 279/2014 vp). Lain mukaisessa vakavaraisuuslaskennassa otetaan tarkemmin ja kattavammin huomioon kaikki eläkelaitosten toiminnan kannalta olennaiset laitoksen sijoitustoiminnan riskit sekä vakuutusriskit. Riskit otetaan huomioon laissa säädetyn riskiluokituksen mukaisesti ja samaan sijoitukseen voi kohdistua usea eri riski. Laskennassa otetaan lisäksi huomioon sijoitusten odotettu tuotto ja eri riskitekijöiden välinen riippuvuus. Laskennan lopputulos, vakavaraisuusraja, kuvaa sitä vakavaraisuuspääoman määrää, joka eläkelaitoksella tulee olla vakuutus- ja sijoitusriskejä varten. Lait tulevat voimaan 1.1.2017.  Laki työntekijän eläkelain 168 §:n 3 momentin väliaikaisesta muuttamisesta tulee kuitenkin voimaan 31.3.2015. (STM ylimatemaatikko Mikko Kuusela 0295 163 182)
Tiedote

Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 18 §:n muuttamisesta, laki potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 13 §:n muuttamisesta, laki perusopetuslain 40 §:n muuttamisesta, laki taiteen perusopetuksesta annetun lain muuttamisesta, laki oppilas- ja opiskelijahuoltolain 23 §:n muuttamisesta, laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 a §:n muuttamisesta, laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 43 §:n muuttamisesta, laki lukiolain 32 §:n muuttamisesta, laki yliopistolain 90 a §:n muuttamisesta, laki ammattikorkeakoululain 65 §:n muuttamisesta, laki nuorisolain muuttamisesta, laki pelastuslain 86 §:n muuttamisesta ja laki hätäkeskustoiminnasta annetun lain 20 §:n muuttamisesta (HE 333/2014 vp). Kyseisissä laeissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavia koskevia vaitiolosäännöksiä muutetaan. Viranomaisille ja muille toimijoille säädetään oikeus ilmoittaa oma-aloitteisesti poliisille henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia ja uhkaavan teon estämistä varten välttämättömät tiedot salassapitovelvollisuuden estämättä. Ilmoittamisoikeus on silloin, kun viranomainen, viranomaisen palveluksessa oleva tai viranomaisen tehtäviin osallistuva on hänelle kuuluvia tehtäviä hoitaessaan saanut tietoja olosuhteista, joiden perusteella hänellä on syytä epäillä jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan kohteeksi. Oma-aloitteisella tietojenvaihdolla vahvistetaan ja tehostetaan perheväkivallan ehkäisemiseksi sekä perheväkivaltakierteen katkaisemiseksi tehtävää poikkihallinnollista yhteistyötä. Lait tulevat voimaan 1.4.2015. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää hallituksen antavan hallintovaliokunnalle vuoden 2017 loppuun mennessä perustuslain 47 §:n 2 momentissa tarkoitetun kirjallisen selvityksen siitä, 1) kuinka viranomaiset ja muut toimijat ovat uuden lainsäädännön nojalla ilmoittaneet oma-aloitteisesti poliisille henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia tai uhkaavan teon estämistä varten välttämättömät tiedot salassapitovelvollisuuden estämättä, 2) kuinka luovutettuja tietoja on hyödynnetty ja niiden avulla toiminnan vaikuttavuutta on parannettu sekä 3) millä tavoin erimuotoinen viranomaisyhteistyö ja sen vaikuttavuus on kehittynyt uudistuksen myötä. (STM lakimies Marja Penttilä 0295 163 404)

Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista ja laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 10 ja 14 §:n muuttamisesta (HE 345/2014 vp). Lailla sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista säädetään sosiaalihuollon asiakastyötä tekeville velvollisuus kirjata ja tallentaa laissa tarkemmin määritellyt sosiaalihuollon asiakastiedot asiakirjatyypeittäin määrämuotoisiin asiakasasiakirjoihin palvelutehtäväkohtaisesti. Laki koskee asiakasasiakirjoja riippumatta siitä, tallennetaanko ne sähköisesti, paperimuotoon, optisesti tai muuhun tallennusmuotoon, ja sitä sovelletaan sekä julkisen että yksityisen sosiaalihuollon palvelunantajien järjestäessä sosiaalihuoltoa tai antaessa sosiaalipalveluja. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annettua lakia muutetaan niin, että Kansaneläkelaitos ja Väestörekisterikeskus voivat ryhtyä teknisesti toteuttamaan valtakunnallista sähköistä sosiaalihuollon asiakasasiakirja-arkistoa. Lait tulevat voimaan 1.4.2015. (STM lakimies Marja Penttilä 0295 163 404)
Tiedote

KANSAINVÄLISET ASIAT

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat kansainväliset asiat:

Suomen osallistuminen Irakin turvallisuussektorin koulutusyhteistyöhön Irakissa enintään 50 sotilaalla enintään 12 kuukauden määräajaksi alkaen täyden operatiivisen toimintavalmiuden saavuttamisesta. (UM lähetystöneuvos Minna Laajava 0295 351 194)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat nimitysasiat:

Algerin suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Hannele Voionmaan edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2015, Hanoin suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Kimmo Lähdevirran edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2015, Nairobin suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Sofie From-Emmesbergerin edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2015. (UM lähetystöneuvos Kirsi Vanamo-Santacruz 0295 351 734)

Abu Dhabin suurlähetystön päällikkö, ulkoasiainneuvos Ilkka-Pekka Similä Hanoissa (Vietnam) olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2015 lukien, ulkoasiainneuvos Riittamaija Swan (ulkoasiainministeriö) Abu Dhabissa (Arabiemiraattien liitto) olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2015 lukien, ulkoasiainneuvos Tuula Svinhufvud (ulkoasiainministeriö) Algerissa (Algeria) olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2015 lukien. (UM lähetystöneuvos Kirsi Vanamo-Santacruz 0295 351 734)

 
Sivun alkuun