Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 24.11.2016

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 24.11.2016 13.32
Tiedote 512/2016

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 24.11.2016 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 251/2016 vp) eduskunnalle laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta. Maankäyttö- ja rakennuslain muutoksilla toteutetaan kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittamista koskevia toimenpiteitä. Muutosten tavoitteena on vähentää kaavoitukseen ja rakentamiseen liittyvää sääntelyä, lisätä rakentamismahdollisuuksia sekä edistää elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja toimivan kilpailun kehittymistä. Esityksen mukaan yleiskaavan käyttöä rakennusluvan perusteena lisätään, rakennusluvan erityisiä edellytyksiä suunnittelutarvealueella koskevia säännöksiä täsmennetään ja maa- ja metsätalouteen liittyvää rakentamista joustavoitetaan sekä mahdollistetaan suunnittelutarveratkaisujen tekeminen myös alueellisena. Asemakaavoitusta helpotetaan ja joustavoitetaan mahdollistamalla asemakaavamuutoksen laatiminen myös vaiheittain sekä mahdollistamalla asemakaavan laatiminen tai muuttaminen perustellusta syystä ilman yleiskaavan ohjausvaikutusta alueilla, joilla yleiskaava on ilmeisen vanhentunut. Kunnan mahdollisuuksia päättää rakennusjärjestyksessä vapaa-ajanasuntojen käyttötarkoitusten muutosmahdollisuuksista lisätään. Maisematyöluvan soveltamisalaa rajataan. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kuntien alueidenkäytön suunnittelua ja rakennustoimen järjestämistä koskeva ohjaustehtävä ehdotetaan poistettavaksi ja valitusoikeus rajattavaksi vaikutuksiltaan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittäviin asioihin. Lisäksi vähittäiskaupan sääntelyä ehdotetaan kevennettäväksi. (YM hallitussihteeri Mirkka Saarela 0295 250 365)
Tiedote

Päätös peruuttaa 29.9.2016 annettu hallituksen esitys työttömyysturvalain ja kotoutumisen edistämisestä annetun lain 19 §:n väliaikaisesta muuttamisesta sekä lain asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain 3 a §:n 2 momentin 2 kohdan kumoamisesta (HE 169/2016 vp). Perustuslakivaliokunnan käsittelyssä asiantuntijat ovat pitäneet esitystä ongelmallisena yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta. Perustuslaillisten näkökohtien johdosta hallitus peruuttaa esityksen. (STM hallitusneuvos Katriina Alaviuhkola 0295 163 167)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 24.11.2016 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus pääsystä korkeampaan koulutukseen Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välillä tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta. Sopimus ja asetus tulevat voimaan 10.12.2016. (OKM hallitusneuvos Maiju Tuominen 0295 330 320)

Valtioneuvoston asetus tiettyjen hedelmien ja vihannesten tuottajille tilapäisesti myönnettävistä poikkeuksellisista lisätukitoimenpiteistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Kesäkuussa 2016 annettiin komission delegoitu asetus tiettyjen hedelmien ja vihannesten tuottajille tilapäisesti myönnettävistä poikkeuksellisista lisätukitoimenpiteistä (EU) 2016/921, jäljempänä uusi hedelmä- ja vihannesalan kriisiasetus. Käytännössä mainitulla asetuksella jatkettiin väliaikaisten poikkeuksellisten tukitoimenpiteiden voimassaoloa, josta säädettiin aiemmin hedelmä- ja vihannesalan kriisiasetuksessa. Uuden hedelmä- ja vihannesalan kriisiasetuksen vuoksi voimassa olevaan valtioneuvoston asetukseen (1331/20115) tehdään teknisluonteisia lähinnä säädösviittausmuutoksia. Asetus tulee voimaan 30.11.2016. (MMM vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies 0295 162 488)

Valtioneuvoston asetus koulumaitotukeen kelpoisista tuotteista annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:n muuttamisesta. Asetuksen (314/2013) juustoja koskevaa suolarajaa muutetaan vastaamaan voimakassuolaisen-merkinnän kriteeriä, josta on säädetty eräiden elintarvikkeiden ilmoittamisesta voimakassuolaiseksi annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa. Asetus tulee voimaan 13.12.2016. (MMM vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies 0295 162 488)

Valtioneuvoston asetus maa- ja elintarviketalouden sekä maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Maa- ja elintarviketalouden sekä maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoituksesta annettu laki (1413/2011), jäljempänä rahoituslaki, tuli voimaan 1.1.2012. Maa- ja elintarviketalouden sekä maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta annettu laki (1507/2015) tuli voimaan 1.1.2016. Lakimuutoksella lakiin lisättiin saariston tutkimus- ja kehittämishankkeita koskevia tehtäviä. Asetusmuutoksella valtioneuvoston asetus (38/2012) saatetaan vastaamaan sanamuodoiltaan voimaantullutta rahoituslain muutosta. Asetus tulee voimaan 30.11.2016. (MMM vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies 0295 162 488)

Valtioneuvoston asetus Suomen tasavallan hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen välillä suorasta kansainvälisestä rautatieliikenteestä tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta annetun lain voimaantulosta. Sopimus, laki (424/2016) ja asetus tulevat voimaan 22.12.2016. (LVM lainsäädäntöjohtaja Silja Ruokola 0295 342 367)

Valtioneuvoston asetus uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:n muuttamisesta. Asetuksen 1 §:ään lisätään uusi 4 momentti, joka täydentää pykälän 1-3 momenttia ja jossa säädetään tarkemmin sähköverkkoliitäntää koskevasta edellytyksestä ja syöttötariffijärjestelmään hyväksymistä koskevasta hakemuksesta. Asetus tulee voimaan 1.12.2016. (TEM hallitusneuvos Anja Liukko 0295 062 078)

Valtioneuvoston asetus ydinturvallisuusneuvottelukunnasta. Asetuksella säädetään ydinturvallisuusneuvottelukunnan toiminnasta. Uusi asetus on tarpeen ydinturvallisuusneuvottelukunnan tehtävien ajan tasalle saattamiseksi, kokoonpanoa koskevien säännösten täsmentämiseksi sekä koko asetuksen päivittämiseksi ajan tasalle. Ydinturvallisuusneuvottelukunta on toiminut yhtäjaksoisesti lähes kolmenkymmenen vuoden ajan, ja jatkossa toimii edelleen perusteiltaan samantyyppisenä. Asetus tulee voimaan 1.1.2017. (TEM ylitarkastaja Netta Skön 0295 047 059)

Valtioneuvoston asetus ydinalan turvajärjestelyjen neuvottelukunnasta. Asetus sisältää säännökset turvajärjestelyjen neuvottelukunnasta, sen toiminnasta ja tehtävistä. Asetuksella saatetaan neuvottelukunnan tehtävät ajan tasalle sekä kokoonpanoa koskevia säännöksiä täsmennetään. Muilta osin ydinalan turvajärjestelyjen neuvottelukunta on edelleen laissa säädetyn mukaisesti Säteilyturvakeskuksen yhteydessä toimiva erityinen asiantuntijaelin, joka avustaa keskusta ydinenergian käytön turvajärjestelyihin liittyvissä kysymyksissä. Asetus tulee voimaan 1.1.2017. (TEM ylitarkastaja Netta Skön 0295 047 059)

Valtioneuvoston asetus vuoden 2017 työttömyysvakuutusmaksujen ennakoiden maksamisesta. Asetuksella säädetään työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 18 §:n mukaisten työttömyysvakuutusmaksujen ennakoiden maksettavaksi erääntymisestä. Asetus tulee voimaan 1.1.2017 ja on voimassa vuoden 2017 loppuun. (STM hallitussihteeri Pekka Paaermaa 0295 163 180)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 24.11.2016 seuraavat päätökset:

Päätös nimetä Suomen suhteen valitun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomarin sijaan toimiviksi ad hoc -tuomareiksi oikeustieteen tohtori Anna-Liisa Autio, oikeustieteen tohtori Päivi Hirvelä, oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedt, oikeustieteen tohtori Tuomas Ojanen ja oikeustieteen lisensiaatti Mikko Puumalainen 1.1.2017 alkavalle kahden vuoden toimikaudelle. (UM oikeuspäällikkö Päivi Kaukoranta 0295 351 144)

Päätös määrätä ulkoasiainministeriön ylitarkastaja Antti Haukioja valtioneuvoston esittelijäksi. (UM henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas 0295 351 413)

Periaatepäätös kansallisesta rikoksentorjuntaohjelmasta. Periaatepäätöksellä vahvistetaan kansallisen rikoksentorjuntaohjelman peruslinjaukset ja edistetään ohjelman koordinoitua toteutusta. Periaatepäätöksen tavoitteena on yhtenäistää rikosten ehkäisyä ja sen toimeenpanoa kaikilla tasoilla ja tehostaa rikosten ehkäisyyn osallistuvien viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyötä. (OM apulaisosastopäällikkö Aarne Kinnunen 0295 150 580)
Tiedote

Päätös oikeuttaa Senaatti-kiinteistöt myymään Turun kaupungissa sijaitsevat kiinteistöt 853-8-33-1, 853-8-33-2 ja 853-8-7-10 niillä olevine rakennuksineen ja rakennelmineen Kakola Yhtiöt Oy:lle ja Pohjola Rakennus Oy:lle yhteisvastuullisesti ja perustettavien yhtiöiden lukuun 10 miljoonan euron kauppahinnasta ja muutoin määräämillään ehdoilla. Kiinteistöillä sijaitsee kolme rakennusta sekä joitakin vähäarvoisia rakennelmia. Kiinteistöllä 33-1 sijaitseva entinen lääninvankila on suojeltu. Muilta osin rakennukset ja rakennelmat ovat purkukuntoisia. (VM neuvotteleva virkamies Pauliina Pekonen 0295 530 081)

Päätös nimittää liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen Saimaan kanavavaltuutetuksi toimikaudeksi 17.2.2017-16.2.2022. Kanavavaltuutettu vastaa muun muassa Saimaan kanavaa koskevien kantojen yhteensovittamisesta ja huolehtii Saimaan kanavan Venäjälle kuuluvan osan ja siihen liittyvän alueen vuokraamisesta Suomen tasavallalle sekä Saimaan kanavan kautta tapahtuvasta alusliikenteestä Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välillä tehdyn Saimaan kanavan vuokrasopimuksen täytäntöönpanoon liittyvistä tehtävistä ja Saimaan kanavan alusliikenteen kehittämisestä. (LVM osastopäällikkö Juhapekka Ristola 0295 342 348)

Päätös antaa eduskunnalle selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030. Strategiassa kuvataan keskeiset lähtökohdat ja tavoitteet, nykytoimien riittävyys suhteessa tavoitteisiin sekä linjataan keinot, joilla varmistetaan vuodelle 2030 asetettujen kansallisten tavoitteiden saavuttaminen. Strategiassa määritellään myös keskeiset keinot, joilla päästökaupan ulkopuolisen sektorin päästövähennystavoite voidaan saavuttaa. Strategiassa on lisäksi tarkasteltu mahdollisuutta siirtyä täysin uusiutuvaan energiaan perustuvaan talouteen vuonna 2050. (TEM osastopäällikkö Riku Huttunen 0295 047 277)
Tiedote
Ministerit esittelivät eduskunnalle lähetettävän energia- ja ilmastostrategian
Tiilikainen: Energia- ja ilmastostrategia vastaa ilmastonmuutoksen torjuntaan – metsät Suomen apuna

Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 24.11.2016 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:

Valtioneuvoston kirjelmä (U 61/2016 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden tiettyihin verkkolähetyksiin ja televisio- ja radio-ohjelmien edelleenlähetyksiin sovellettavien tekijänoikeuden ja lähioikeuksien käyttämistä koskevien sääntöjen vahvistamisesta (asetus TV- ja radio-ohjelmien verkkolähetyksistä). Ehdotus liittyy komission toimintasuunnitelmaan tekijänoikeuksien modernisoimiseksi digitaalisilla sisämarkkinoilla. Ehdotuksen tavoitteena on edistää lähetysten oheismateriaalina tarjottavien verkkopalvelujen tarjoamista maiden rajojen yli ja helpottaa muista jäsenvaltioista peräisin olevien televisio- ja radio-ohjelmien digitaalisia edelleenlähetyksiä suljetuissa verkoissa. Ehdotuksella täydennetään olemassa olevaa sääntelykehystä koskien tekijänoikeudellista lisensiointia TV- ja radiolähetyksien alkuperäisiä lähetyksiä ja edelleen lähettämistä varten sisämarkkinoilla. (OKM tekijänoikeusneuvos Viveca Still 0295 330 297)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 62/2016 vp) eduskunnalle ehdotuksista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen teosten ja muun aineiston tietyistä sallituista käytöistä sokeiden, heikkonäköisten tai muulla tavoin lukemisesteisten hyväksi ja direktiivin 2001/29/EY muuttamisesta sekä asetukseksi tiettyjen teosten ja muun aineiston esteettömien kappaleiden rajat ylittävästä vaihdosta unionin ja kolmansien maiden välillä (teosten saatavuuden parantaminen näkövammaisten ja lukemisesteisten hyväksi). Euroopan unionin komissio on 14.9.2016 antanut ehdotukset, joilla saatetaan Euroopan unionin lainsäädäntö vastaamaan julkaistujen teosten saatavuuden helpottamisesta sokeiden, heikkonäköisten tai muulla tavoin lukemisesteisten hyväksi tehdyn Marrakeshin sopimuksen mukaisia EU:n kansainvälisiä sitoumuksia. Ehdotukseen sisältyy velvoite säätää pakollisesta poikkeuksesta tekijän kappaleen valmistamisoikeuteen, teoksen yleisölle välittämisen oikeuteen (ml. pyynnöstä tapahtuva yleisölle välittäminen) sekä levitys- ja lainausoikeuksiin. Direktiiviehdotuksen säännösten mukaisesti valmistetut esteettömässä muodossa olevat kappaleet voisivat liikkua ja olla saatavilla kaikissa jäsenvaltioissa. Suoraan sovellettavalla asetuksella säädettäisiin tiettyjen teosten ja muun aineiston esteettömien kappaleiden rajat ylittävästä vaihdosta Euroopan unionin maiden ja kolmansien maiden välillä. (OKM hallitusneuvos Anna Vuopala 0295 330 331)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 24.11.2016 seuraavat nimitysasiat:

Kauppatieteiden maisteri Maria Nikkilä valtiovarainministeriön tietohallintoneuvoksen virkaan 1.12.2016 lukien. (VM lainsäädäntöneuvos Salla Kalsi 0295 530 422)

Oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri Jarkko Paldanius liikenne- ja viestintäministeriön hallitusneuvoksen määräaikaiseen virkasuhteeseen 9.1.2017-31.8.2019. (LVM kansliapäällikkö Harri Pursiainen 0295 342 389)

Valtiotieteiden maisteri Olli Johannes Koski työ- ja elinkeinoministeriön johtajan määräaikaiseen virkasuhteeseen 9.1.2017-30.11.2021. (TEM henkilöstö- ja hallintojohtaja Heidi Nummela 0295 047 988)
Tiedote

Oikeustieteen maisteri Mika Petri Kotala työ- ja elinkeinoministeriön hallitussihteerin virkaan 1.1.2017 lukien. (TEM henkilöstöpäällikkö Mari Anttikoski 0295 064 916)

Oikeustieteen maisteri, varatuomari, hallitussihteeri Johanna Korpi ympäristöministeriön hallitussihteerin määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.12.2016-31.12.2018. (YM henkilöstöpäällikkö Heidi Sederholm 0295 250 113)

Hallitussihteeri, oikeustieteen maisteri Meri Pensamo ympäristöministeriön hallitussihteerin virkaan 1.1.2017 lukien. (YM henkilöstöpäällikkö Heidi Sederholm 0295 250 113)

Viestintäpäällikkö, valtiotieteiden maisteri Jussi Salmi ympäristöministeriön tieto ja viestintä -tulosalueen tieto- ja viestintäjohtajan virkaan 1.12.2016-30.11.2021. (YM henkilöstöpäällikkö Heidi Sederholm 0295 250 113)
Tiedote

 
Sivun alkuun