Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Alueellistamisen koordinaatioryhmän antoi lausuntonsa Digi- ja väestötietoviraston toimipaikoista

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 15.1.2020 15.41
Tiedote

Alueellistamisen koordinaatioryhmä puolsi kokouksessaan 13.1. valtiovarainministeriön esitystä Digi- ja väestötietoviraston toimipaikoista. Esityksen mukaan virastolla olisi yhteensä 36 valtioneuvoston asetuksessa säädettävää toimipaikkaa. Digi- ja väestötietovirasto on uusi, 1.1.2020 toimintansa aloittanut Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien yhdistyessä perustettu virasto. Käyntiasiointimahdollisuudet säilyvät esityksessä nykyisen tilanteen mukaisina.

Koordinaatioryhmä puoltaa esitystä ja katsoo lausunnossaan, että esitys turvaa alueellistamislainsäädännön tavoitteiden toteutumisen sekä tukee hallitusohjelmaan kirjattua hajautetun monipaikkaisen työn tekemisen mahdollistamista. Koordinaatioryhmä korostaa, että kehitettäessä viraston toimintaa edelleen, on palveluiden saatavuus jatkossakin turvattava molemmilla kansalliskielillä kaikkialla maassa ja pitää hyvänä esitettyä toiminnan lähtökohtaa, jonka mukaan uudessa virastossa asiakkaiden palveleminen järjestetään niin, että asiointi on mahdollisimman helppoa ja asiakkaan kannalta tosiasiallisesti saavutettavissa.

Digi- ja väestötietoviraston toimipaikkojen lisäksi koordinaatioryhmän käsitteli hallitusohjelman mukaisen alueellistamisen strategian valmisteluvaihetta. Valmistelu etenee seuraavaksi neljän aluetilaisuuden muodossa Mikkelissä 14.1., Hämeenlinnassa 15.1., Rovaniemellä 22.1. ja Vaasassa 23.1. Aluetilaisuuksien ohjelmat, nettikatselulinkit sekä tausta-aineisto löytyvät verkosta alueellistamisen sivuilta vm.fi/alueellistaminen.

Lisätietoja:

Alueellistamisen koordinaatioryhmä:
Koordinaatioryhmän puheenjohtaja, erityisavustaja, Valtteri Aaltonen, p. 02955 30399, valtteri.aaltonen(at)vm.fi
Koordinaatioryhmän sihteeri, neuvotteleva virkamies Mikko Saarinen, valtiovarainministeriö, p. 02955 30047, mikko.saarinen(at)vm.fi

Digi- ja väestötietoviraston toimipisteet:
Neuvotteleva virkamies Isamaria Mäkiaho, valtiovarainministeriö/JulkICT-osasto, p. 02955 30219, isamaria.makiaho(at)vm.fi

Hallintopolitiikka Valtio työnantajana Valtiovarainministeriö
 
Sivun alkuun