Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallintarekisterin viestintäsuunnitelmasta otetaan opiksi

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 2.12.2015 17.38
Kolumni

Otamme opiksemme hallintarekisterin viestintäsuunnitelmaa koskevasta keskustelusta, kirjoittaa viestintäjohtaja Liinu Lehto.

Teimme virheen seuraavissa asioissa, joita pahoittelemme.

1) Lähdimme siitä, että tarjoamme taustatietoa erityisesti niille toimittajille, jotka ovat jo aiheeseen perehtyneet ja siitä kyselleet. Meidän olisi pitänyt toimia tasapuolisemmin.

2) Viestintäsuunnitelman epäonnistuneista sanavalinnoista on syntynyt käsitys, että ministeriö halusi pitää esillä vain omaa näkökulmaansa. Hallintarekisterihanke on monimutkainen kokonaisuus, josta julkisuudessa käsiteltiin lähinnä vain yhtä osaa, tiedonsaantia. Käsityksemme mukaan mediassa oli muodostunut kuva, että hankkeen tarkoituksena oli mahdollistaa omistusten salaaminen ulkomailla. Halusimme tuoda esille myös esityksen sisältöä ja sen talousvaikutuksia. Tarkoituksemme oli varmistaa, että muutkin näkökulmat tulisivat esiin tasapuolisesti. On selvää, että media valitsee lopullisen näkökulman.

Mitä suunnitelman pohjalta todellisuudessa tehtiin?

Tulkinnanvaraisesta viestintäsuunnitelmasta huolimatta viestintää on tehty avoimesti ja aktiivisesti: virkamiehet ovat antaneet lukuisia haastatteluja ja taustoittaneet, prosessista on tiedotettu useilla tiedotteilla, kysymykset ja vastaukset -dokumenttia on päivitetty useita kertoja lokakuun aikana, aiheesta on julkaistu kolumni ja Twitterissä on osallistuttu keskusteluun. Koko viestinnän aineisto, mukaan lukien Aamulehdelle asiakirjapyynnön perusteella toimitettu aineisto, on koottuna yhdelle verkkosivulle http://vm.fi/arvopaperisailytys.

Suunnitelmassa mainitut toimittajat olivat olleet yhteydessä ministeriöön, joten heidät kutsuttiin kuulemaan esityksen keskeisimmät kohdat embargolla neljä tuntia ennen asiasta lähtenyttä tiedotetta. Kumpikaan kutsutuista toimittajista ei päässyt itse paikalle, joten kyseiset mediat, Yle ja Kauppalehti, lähettivät paikalle toiset toimittajat. Tilaisuuteen osallistui myös Lännen median toimittaja, joka myös oli ollut hiljattain yhteydessä ministeriöön asiasta. Tilaisuuden materiaali lähetettiin pyynnöstä embargolla myös Helsingin Sanomien toimittajalle.

Miksi viestintäsuunnitelma ylipäänsä tehtiin?

Valtionhallinnon viestintäsuosituksessa (VNK määräykset, ohjeet ja suositukset 2/2010) todetaan: ”Hyvää viestintää ei voi olla ilman suunnittelua ja ennakointia. Viestinnän strateginen suunnittelu tukee hallitusohjelman, ministeriön toiminta- ja taloussuunnitelmien sekä virastojen ja laitosten omien tavoitteiden toteutumista. Viranomaisilla on oltava ajan tasalla oleva viestintästrategia ja siihen pohjautuva viestintäohjeistus. Suunnittelussa otetaan huomioon sekä pitkän aikavälin tavoitteet ja keinot että lyhyemmän aikavälin operatiiviset toimet. Myös hankkeiden ja projektien osaksi sisällytetään viestintä ja sen suunnittelu.

Viestintäsuunnitelma on normaali osa ministeriön viestinnän työkalupakkia.

Mitä jatkossa?

On selvää, että meillä on vielä paljon parannettavaa viestintäkulttuurissamme. Meidän on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota läpinäkyvyyteen, erityisesti hallintarekisterin kaltaisissa monia kysymyksiä herättävissä hankkeissa.

Ministeriössä on nyt linjattu, että jatkossa tilaisuuksiin, joissa virkamiehet taustoittavat toimittajia, lähetetään kutsu kaikkiin toimituksiin. Lisäksi kiinnitämme jatkossa viestinnän suunnittelussa erityistä huomiota siihen, että valmisteltavien asioiden eri näkökulmat tulevat selkeästi esille.
 

Liinu Lehto

viestintäjohtaja, @LiinuLehto

Rahoitusmarkkinat
 
Sivun alkuun