Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen:
Tavoitteena terveet ja taloudelliset tilat

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 11.9.2017 12.50
Kolumni

Vastuu kiinteistöjen ylläpidosta kuuluu omistajille. Asian toteaminen on yksinkertaista. Samalla on kuitenkin selvää, ettei tämä velvollisuus ole estänyt vakavien sisäilmaongelmien kehkeytymistä Suomeen.

Home- ja kosteusvaurioiden inhimilliset ja taloudelliset kustannukset ovat valtavat. Päivittäin jopa 172 000 – 259 000 lasta, nuorta, opettajaa ja hoitajaa altistuu näille vaurioille kouluissa ja päiväkodeissa. Lisäksi hoitolaitoksissa altistuneiden määrä on päivittäin 36 000 – 47 000.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan viime vaalikaudella tekemän mietinnön mukaan kosteus- ja homevaurioiden kansalliset terveyshaittakustannukset ovat 450 miljoonaa euroa vuodessa. Rakennusten korjausvelan arvioitiin olevan 30-50 miljardin euron suuruusluokkaa. 

Kuntien kiinteistökannasta suurin osa on rakennettu 1960- ja 1970-luvulla. Tuon aikakauden rakennustavoista moni on sittemmin tunnistettu riskirakenteiksi. Nämä kiinteistöt ovat nyt saavuttaneet teknisen käyttöikänsä, joten tämä pitkälti selittää kuntien rakennuksia piinaavia sisäilma-, kosteus- ja homevaurioita.

Ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan uusia työkaluja.

Elinkaarikustannukset otettava huomioon rakentamisessa

Investointipäätös on aina merkittävä ratkaisu, jonka ylläpidon vaikutukset ulottuvat myös tuleville veronmaksajille. Elinkaarivastuu on otettava aiempaa aktiivisemmin otettava huomioon päätöksenteossa.

Valtion, kuntien ja muiden julkisella rahoituksella toimivien omistajien tulisi rakentaa ja omistaa vain sellaisia kiinteistöjä, joiden ylläpidon se voi asiallisesti hoitaa. Rakennusten kunnossapidossa on kyse veronmaksajien omaisuudesta ja siitä tulee huolehtia pitäjänteisellä otteella.

Ongelmien ennaltaehkäisy on tärkeää. Kiinnittämällä huomiota rakentamisen laatuun, voidaan välttyä myöhemmin kalliiksi tulevilta murheilta. Esimerkiksi Oulun kaupunki on kehittänyt Kuivaketju10 -toimintamallin. Siinä pyritään estämään kosteusvaurioiden syntyminen kaikissa rakennusprosessin eri vaiheissa. Tämänkaltaiset uudet toimintatavat on saatava nopeasti leviämään laajaan käyttöön.

Ohjelma vauhdittamaan tilojen korjaamista

Hallitus pyrkii uudistamaan ja tehostamaan julkisen sektorin toimintamalleja. Kunnille valmistellaan tilamenojen kannustinjärjestelmää, jolla innostetaan kuntia tekemään tarpeellisia ja perusteltuja purkupäätöksiä. Purkuavustukset sisältävään kannustinjärjestelmään liitetään todennäköisesti rakennusterveyteen ja sisäilmaan liittyviä elementtejä. Tavoitteena on, että kannustinjärjestelmän ensimmäisen vaiheen käyttöönotosta voitaisiin päättää vuodenvaihteessa.

Kuntien välillä on merkittäviä eroja tilatehokkuudessa. Jotta kuntien kannalta oikeudenmukaiseksi koettavan kannustinjärjestelmän toteuttaminen onnistuisi, tilatehokkuuden erot ja niiden syyt on ensiksi pystyttävä selvittämään.

Vaihtelua on muun muassa siinä, että missä määrin kunnan toimintoja on vuokratiloissa ja minkä verran kunnan suorassa omistuksessa olevissa tiloissa. Lisäksi on huomioitava erilaiset olosuhteet sekä kuntien toimitilastrategiaan perustuvien linjausten vaikutukset.

Toimivan ja hyväksyttäväksi koettavan kannustinjärjestelmän rakentaminen edellyttää myös mittariston luomista. Tavoitteena on, että kevään 2018 loppuun mennessä saataisiin valmiiksi mittaristo, jolla voidaan tehdä näkyväksi kuntakohtaista muutosta toimitilojen käytön tehokkuudessa. Samalla voitaisiin asteittain laajentaa kannustinjärjestelmää monipuolisemmaksi.

Kannustinjärjestelmän osalta on myös selvitettävä, että voisiko se pitää sisällään myös kuntien yhteistyötä sekä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä edistäviä tekijöitä.

Valtiovarainministeriössä on jatkoselvityksen kohteena lisäksi muun muassa elinkaari- ja allianssimallien laajempi käyttäminen julkisessa rakentamisessa.  Selvitysmies Erkki Virtanen suositteli tätä yhtenä ehdotuksenaan keväällä 2017 julkistetussa selvityksessä valtion rahoittaman rakentamisen ongelmien ratkaisemiseksi.

Pääministerin ilmoitus Terveiden tilojen vuosikymmen –toimenpideohjelmasta annetaan eduskunnalle syksyllä 2017.

Anu Vehviläinen

Kunta- ja uudistusministeri

Anu Vehviläinen Hallintopolitiikka Kunta-asiat Ministeriö hallitus
 
Sivun alkuun