Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työryhmä ehdottaa uudistuksia valtionvelan korko- ja rahoitusriskien hallintaan

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2021 8.15
Tiedote

Valtion nykyinen velanhallintamalli toimii pääosin hyvin, arvioi valtiovarainministeriön työryhmä. Kehittämistä olisi erityisesti korko- ja rahoitusriskien hallinnassa.

Valtion velanhallinnan toimintaympäristö on muuttunut 2000-luvun alusta, jolloin velanhallinnan nykyinen toimintamalli kehitettiin. Valtio on velkaantunut huomattavasti, ja valtion takaus- ja takuuvastuut ovat kasvaneet voimakkaasti. Samaan aikaan valtion riskinkantokyky on heikentynyt.

Työryhmä arvioi, että nykyinen velanhallinnan malli toimii pääosin hyvin. Keskeiset käsitteet ovat suurelta osin ongelmattomia.

Työryhmä pitää kustannusten ja riskien pitkän aikavälin tarkasteluhorisonttia edelleen tarkoituksenmukaisena. Valtion lainanoton strategia ja riskienhallintapolitiikka ovat yleisesti ottaen asianmukaisia.

Korkoriskin tarkastelussa otettava huomioon velkakestävyys

Kehittämistä olisi erityisesti korko- ja rahoitusriskin hallinnassa. Työryhmän mielestä velan korkoriskin tarkastelussa tulisi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota talouden pitkän aikavälin kasvunäkymiin ja valtion velkakestävyyteen.

Työryhmä esittää, että valtionvelalle määriteltäisiin tavoitteellinen kuoletusrakenne, joka linjaisi, miten valtion lainat erääntyisivät. Näin turvattaisiin valtion pitkän aikavälin lainanottokykyä. Tätä varten voitaisiin määritellä tavoitteellinen keskimääräinen laina-aika ja sallitut poikkeamat tästä kuitenkin niin, että otettaisiin huomioon lainanoton kustannustehokkuus.

Lisätietoja:

Työryhmän puheenjohtaja, alivaltiosihteeri Leena Mörttinen, puh. 02955 30021, leena.morttinen(at)gov.fi

Rahoitusmarkkinat
 
Sivun alkuun