Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lasse Ilkka:
Ensihoitopalvelua saadaan erityisesti ydintaajamissa yhdenvertaisesti

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 4.9.2018 13.45
Kolumni

Kaupunkikeskustoissa ensihoitopalvelu saadaan paikalle nopeasti ja valtakunnallisesti varsin yhdenvertaisesti. Keskimääräisiä tavoittamisaikoja kuvaavat mediaaniluvut ovat hyvin yhtenäisiä. 90 prosentin tavoittamisajoissa on eroja, mutta valtakunnallinen kokonaisuus näyttäytyy yhdenvertaisena. Kaupunkikeskustojen ulkopuolella tavoittamisajoissa on odotetusti vaihtelua, koska toiminta-alueetkin ovat erilaisia. Ensihoitopalvelun tavoittamisajoista on saatu nyt ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti yhdenmukaista tietoa, kun kaikkien sairaanhoitopiirien ensihoidon palvelutasopäätökset liittyvät aikatiedot on analysoitu.

Ensihoitopalvelun palvelutasopäätös perustuu sosiaali- ja terveysministeriön asetukseen ensihoitopalvelusta. Sairaanhoitopiirit tekevät ensihoidon palvelutasopäätöksen, jossa määritellään muun muassa aikatavoitteet siihen, miten tehtäväkohteet tavoitetaan eri hälytyskiireellisyysluokissa ja eri riskialueilla.

Hälytyskiireellisyyden ja riskialueluokituksen kriteerit ovat valtakunnallisesti yhtenäiset. Hälytyskiireellisyydet jaetaan luokkiin A-D. Korkeimman hälytyskiireellisyyden tehtävät kuuluvat luokkiin A ja B. Riskialueluokkia on Suomen ympäristökeskuksen luokituksiin pohjautuen neljä: ydintaajamat (suurten kaupunkien keskustat), muut taajamat, asuttu maaseutu ja muut/asumattomat alueet.

Yhdenmukaista valtakunnallista tietoa on saatavilla ensimmäistä kertaa

Tämä on ensimmäinen kerta, kun palvelutasopäätöksiin liittyvät aikatiedot saadaan valtakunnallisesti kaikista sairaanhoitopiireistä yhdenmukaisesti hankittuna, analysoituna ja julkaistuna. Materiaali perustuu Hätäkeskusten aineistoon vuoden 2018 tammi-kesäkuun väliseltä ajalta. Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt aineiston valtakunnallisesti Hätäkeskuslaitokselta, ja aineisto on käsitelty yhtenäisin periaattein Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ja sen tietojärjestelmätoimittajan kanssa tehdyssä yhteistyössä. Sairaanhoitopiirit pääsevät tekemään kukin tarkempia analyysejä oman alueensa ensihoitotiedoista portaalista, jonka käyttö perustuu sopimuksiin.

Ydintaajamissa ensihoitopalvelu on koko maassa paikalla nopeasti - muissa taajamissa tavoittamisajoissa on enemmän hajontaa

Oleellisimmat johtopäätökset tuloksista ovat, että koko Suomessa korkeimman hälytyskiireellisyyden (A- ja B-kiireellisyysluokat) tehtävistä tavoitetaan ydintaajamissa puolet (mediaaniaika) 5 ½ minuutissa ja 90 prosenttia 9 minuutissa. Vastaavasti muissa taajamissa 50 prosenttia tavoitetaan 7 ½ minuutissa ja 90 prosenttia 16 ½ minuutissa. 

Kaupunkikeskustoissa korkeimman riskin tehtävät tavoitetaan yhtenäisesti koko Suomessa. Myös muissa taajamissa mediaaniajat ovat hyvin yhtenevät, mutta odotetusti 90 prosentissa tavoittamisajoissa ilmenee hajontaa. Niiden lukujen tulkinnassa on otettava huomioon muun muassa maantieteelliset erityistekijät, kuten suurten järvialueiden vaikutukset tavoittamisviiveisiin. 

Ensihoitotehtävien määrä kasvaa jatkuvasti

Ensihoitotehtävien kokonaismäärä jatkaa kasvuaan parilla prosentilla vuodessa. Määrän kasvun hallitsemiseksi on jo tehty toimenpiteitä yhteistyössä toimialan ja Hätäkeskuslaitoksen kanssa. Sellainen on muun muassa kansallisesti yhtenäinen sosiaali- ja terveydenhuollon neuvonta- ja ohjauspalvelu. Osassa Suomea toimii jo nyt Päivystysapu 116 117, joka tarjoaa asukkaille päivystyksellistä ohjausta ja neuvontaa puhelimitse. Tavoitteena on parantaa asukkaiden saamaa palvelua, vähentää päivystyskäyntejä ja ensihoidon tehtävämääriä.

Lasse Ilkka
erityisasiantuntija
sosiaali-ja terveysministeriö

 
Sivun alkuun