Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kokeillen kohti toimeenpanoa
Palvelusetelikokeilun kärkihankekauden päätösseminaari 5.12.2018

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 4.12.2018 10.11
Uutinen

Palvelusetelikokeilu-hankkeen ja valinnanvapausteeman parissa työskennelleet kokoontuivat yhteen Helsingissä Finlandia-talolla pidettävässä Kokeillen kohti toimeenpanoa -kärkihankekauden päätösseminaarissa 5.12.

Katso seminaarin tallenne jälkikäteen 

Seminaari tulkattiin suomen viittomakielelle.

Tilaisuuden avasi perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko

Seminaarin keskiössä olivat kokeilusta saadut alueelliset kokemukset ja tulokset. Esille pääsivät valinnanvapautta käyttäneet asiakkaat, kokeilujen ytimessä ollut henkilöstö sekä kokeiluihin osallistuneiden kuntien, kuntayhtymien ja palveluntuottajien edustajat. 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuutta luodattiin sote-muutosjohtajien paneelissa. 

Seminaarin keynote-puheenvuoron valinnanvapaudesta piti HUS:n toimitusjohtajana 1.1.2019 aloittava Juha Tuominen.

Aamupäivän puheenjohtajana toimi johtava asiantuntija Jukka Vahti Sitran viestinnästä ja iltapäivän puheenjohtajana toimi erikoistoimittaja Tiina Merikanto Ylestä. 

Seminaarin ohjelma liitteenä.

Palvelusetelikokeilu tuottaa tietoa sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapautta koskevaan valmisteluun, ja se on osa valtioneuvoston Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanketta.

Uutista on päivitetty ma 10.12.2018.

 
Sivun alkuun