Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintojen harjoittelukustannukset valtion korvattaviksi

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2022 19.04
Tiedote 213/2022

Hallitus esittää, että valtio korvaa jatkossa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoihin sisältyvän harjoittelun kustannuksia. Muutos mahdollistaa ammattikorkeakoulujen maksamista korvauksista luopumisen.

Kaikkiin sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoihin sisältyy ammattitaitoa edistävää harjoittelua, jonka laajuus on 45-120 opintopistettä. Ammattikorkeakouluopinnoista merkittävä osa tapahtuu käytännön harjoittelussa. 

Harjoittelusta aiheutuu palvelujärjestelmälle kustannuksia harjoittelun suunnittelusta, harjoittelijan perehdytyksestä ja ohjauksesta sekä korkeakoulujen kanssa tehtävästä yhteistyöstä. 

Ammattikorkeakoulut ovat aiemmin maksaneet sosiaali- ja terveydenhuollon ja varhaiskasvatuksen toimintayksiköiden kanssa tekemiensä sopimusten perusteella korvausta harjoittelusta aiheutuviin kustannuksiin. Korvausten yhteismäärä on ollut noin 14,2 miljoonaa euroa vuodessa vuoden 2020 tietojen pohjalta. 

Jatkossa valtio maksaisi korvaukset. Korvaukseen olisivat oikeutettuja hyvinvointialueiden, HUS-yhtymän ja Helsingin kaupungin lisäksi kunnat, kuntayhtymät, yksityiset sosiaali- ja terveydenhuollon tai varhaiskasvatuksen palveluja tuottavat yksiköt sekä Ahvenanmaan maakuntahallitus.

Korvaus perustuisi toimintayksikön ja ammattikorkeakoulun kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti toteutuneisiin harjoitteluviikkoihin. Aluehallintovirastot ja Ahvenanmaan valtionvirasto maksaisivat korvausta puolivuosittain toteutuneiden harjoitteluviikkojen perusteella.

Korvauksen suuruudesta ja maksamisen perusteista sekä muista korvauksen hakemiseen ja maksamiseen liittyvistä menettelyistä säädettäisiin tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.

Esityksen tavoitteena on vaikuttaa siihen, että sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille on tarjolla riittävästi harjoittelupaikkoja ja että opiskelijan saama ohjaus on laadukasta ja vastaa koulutukselle asetettuja tavoitteita. Tavoitteena on, että opiskelijat valmistuvat aikataulussa ja saavat mahdollisimman hyvät ammatilliset valmiudet.

Esitys yhdenmukaistaa sosiaali- ja terveysalan korkeakoulututkintojen koulutuskorvausten seuranta- ja rahoitusmenettelyitä.

Lisätietoja 

neuvotteleva virkamies Päivi Nygren, [email protected]

 
Sivun alkuun