Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sosiaali- ja terveystietojen toisiokäytön kokonaisarkkitehtuuri on valmistunut ­- osallistu webinaariin

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2019 11.37
Uutinen

Sosiaali- ja terveystiedon toissijaisesta käytöstä tuli keväällä 2019 voimaan laki, joka määrittelee miten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutoiminnassa syntyneitä asiakastietoja voidaan käyttää muussa kuin niiden alkuperäisessä käyttötarkoituksessa. Lain tavoite on tehdä tietojen käyttö sujuvaksi ja entistä tietoturvallisemmaksi.

Toisiolaki mahdollistaa tiedon paremman hyödyntämisen eri käyttötarkoituksiin yksilöiden tietosuojaa kunnioittaen. Käyttötarkoituksia voivat olla mm. tutkimus, tilastointi, opetus, kehittämis- ja innovaatiotoiminta ja tietojohtaminen.

Laissa säädettiin myös uuden tietolupaviranomaisen perustamisesta, joka myöntää jatkossa keskitetysti tietoluvat silloin, kun tietoja on tarpeen yhdistellä eri rekisterinpitäjiltä. Tietolupaviranomainen (Findata) varmistaa myös tietojen eettisesti kestävän käytön.

Kokonaisarkkitehtuuri kuvaa tiedonhallinnan tavoitetilaa

Toisiolain tavoitteiden toteutuminen edellyttää tiedonhallinnan kehittämistä. Tiedonhallinnan tavoitetilaa on kuvattu toisiokäytön kokonaisarkkitehtuurissa. Kuvaus on tarkoitettu organisaatioille, jotka sekä tuottavat että hyödyntävät asiakastietoa, ohjaavat tiedon hyödyntämistä tai tuottavat palveluja hyödyntämisen tueksi.

Kokonaisarkkitehtuuria on käytetty muun muassa Findatan perustamisessa ja kansallisen tiedolla johtamisen kehityshankkeen (Toivo-hanke) suunnittelussa.

Kokonaisarkkitehtuuri on laadittu yhteistyössä toisiokäyttöön liittyvien toimijoiden kanssa vuosien 2017-2019 aikana. Arkkitehtuurikuvaus oli laajalla lausuntokierroksella alkukesästä 2019 ja päivitetty sen pohjalta. Osa kommenteissa esiin nostetuista huomioista olivat luonteeltaan sellaisia, että vastaukset niihin tarkentuvat myöhemmin.

Sosiaali- ja terveystietojen toisiokäytön kokonaisarkkitehtuuri on julkaistu sähköisenä versiona. Organisaatiot voivat käyttää kuvauksia omien prosessien ja tiedonhallinnan ratkaisujen suunnittelun tukena.

Toissijaisen käytön kokonaisarkkitehtuurin lisäksi on vastikään julkaistu päivitys ensisijaisen käytön kokonaisarkkitehtuurista.

Tulossa: webinaari toisiokäytön kokonaisarkkitehtuurista 23.1.2020

Sosiaali- ja terveysministeriö järjestää webinaarin toisiokäytön kokonaisarkkitehtuurista 23.1.2020 klo 09.00–10.00. Merkitse aika kalenteriisi ja ota tapahtuman sivu STM:n tapahtumakalenterissa talteen! Tilaisuuden tarkempi ohjelma ja linkki webinaarin julkaistaan myöhemmin tapahtuman sivulla:

Lisätietoja

Erityisasiantuntija Mikko Huovila, [email protected], p. 0295 163 032
Erityisasiantuntija Jukka Lähesmaa, [email protected], p. 0295 163 139

 
Sivun alkuun