Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sosiaaliturvakomitean kokouksessa käsiteltiin loput ehdotuksista nykyjärjestelmän uudistamiseksi

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2022 13.53
Tiedote 223
Kuvituskuva

Sosiaaliturvakomitean kokouksessa 10.10.2022 käsiteltiin nykyjärjestelmän uudistamista koskevia ehdotuksia työttömyyteen, opiskeluun, asumiseen ja toimeentulotukeen liittyen. Lisäksi keskusteltiin kannustinloukkujen vähentämisestä.

Sosiaaliturvakomitean kokouksissa työstetään maaliskuussa 2023 julkaistavaa välimietintöä. Välimietinnössä linjataan sosiaaliturvan uudistamisesta sekä tehdään ehdotuksia nykyjärjestelmää koskevista uudistuksista, joita seuraava hallitus voi ottaa ohjelmaansa.

Työttömyysturva, työllisyyden edistäminen ja osittainen työllistyminen

Työttömyysturvaetuuksien tarkoitus on jatkossakin turvata työttömän työnhakijan taloudelliset mahdollisuudet hakea työtä ja parantaa edellytyksiään päästä tai palata työmarkkinoille. 

Komitean työttömyyttä koskevassa keskustelussa nostettiin esiin seuraavat kolme ehdotusta:

  • Palvelujen saatavuutta, saavutettavuutta ja toteutusta sekä etuusjärjestelmän edellytyksiä tulee uudistaa niin, että osaamisen puutteet, jotka estävät tai uhkaavat estää täysipainoisen osallistumisen työmarkkinoilla huomioidaan.
  • Yritystoiminnan ja omassa työssä työllistymisen pää- ja sivutoimisuuden arviointiin liittyviä ongelmakohtia tulee tarkastella sekä arvioida sääntelyn kehittämistarpeita.
  • Työmarkkinatuen uudistamisen tarkoituksenmukaisuutta ja mahdollisuuksia tulee selvittää.

Opiskelu ja osaamisen kehittäminen

Etuusjärjestelmän tulee tukea jatkuvaa oppimista ja edistää osallistumisen tasa-arvoa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää osaamisen kehittämistä eniten tarvitseviin.

Komitea ehdottaa, että seuraavan vaalikauden aikana tehdään selvitys nuorten sosiaaliturvasta, jossa otetaan huomioon palveluiden ja etuuksien kokonaisuus sekä käynnistetään opintotukijärjestelmän kokonaisuudistus. Lisäksi sivutoimisen opiskelun ja työttömyysetuuden yhteensovittamista koskevan sääntelyn kehittämistä tulee selvittää. 

Kannustinloukut

Komitean kokouksessa keskusteltiin myös sosiaaliturvaan liittyvistä kannustinloukuista. Vaikka kannustinloukkuja ei voida kokonaan poistaa pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, voidaan niitä vähentää ja vaikuttaa siihen missä kohtaa kannustinloukut sijaitsevat.

Työllisyyden näkökulmasta taloudellisten kannustinloukkujen purkaminen tulee kohdistaa etuuksiin, tuloluokkiin ja henkilöihin, joiden kohdalla kannustimien työllisyysvaikutus on keskimääräistä suurempi.

Byrokratialoukkujen osalta komitea ehdottaa, että sosiaaliturvaa yksinkertaistettaessa tulee pyrkiä yhdenmukaistamaan myös ansiotyön ja sosiaaliturvan yhteensovittamissääntöjä eri etuuksissa soveltuvin osin. Myös sosiaaliturvajärjestelmän monimutkaisuuden vähentäminen voi purkaa byrokratialoukkuja.

Asumismenot ja asumismenojen korvaaminen 

Asumisen tukien osalta komitea ehdottaa asumistuen kohdentumisen laajaa selvitystä. Selvityksessä tulee tarkastella muun muassa ansiotulovähennyksen toimivuutta, asumistuen ja toimeentulon suhdetta sekä asumistuen alueellista kohdentumista. 

Myös ruokakuntaan kuulumisen käsitettä tulee selvittää moninaistuvat asumistilanteet ja opiskelijat huomioiden.

Toimeentulotuki ja pitkäaikaisen toimeentulotukitarpeen vähentäminen 

Sosiaaliturvakomitea ehdottaa, että perusturvan ja toimeentulotuen päällekkäisyyden tarkoituksenmukaisuuden arviointia jatketaan. Tarkoituksena on pyrkiä kaventamaan toimeentulotuen roolia säännönmukaisesti perusturvaa täydentävänä tuen muotona.

Komitea ehdottaa, että tulevalla vaalikaudella toteutetaan laaja toimeentulotuen ja perusturvan keskinäissuhteiden ja pitkäaikaisen toimeentulotuen saannin taustatekijöiden arviointitutkimus mahdollisten uudistamiskohteiden löytämiseksi. Toimeentulotukea pitkään ilman ensisijaisia etuuksia saavien ohjautumista palvelutarpeen arviointiin ja palveluihin tehostetaan.

Sosiaaliturvakomitean seuraava kokous järjestetään maanantaina 24.10.2022. Kokouksessa käsitellään sosiaaliturvan vaihtoehtoisten järjestämistapojen työryhmän selvityksen alustavia tuloksia sekä linjauksia komitean uudistamistyön jatkolle.

Kokousmateriaalit

Kokouskutsu
Liite 1 Pöytäkirja: Sosiaaliturvakomitea 26.9.
Liite 2 Diaesitys
Liite 3 Työttömyysturva, työllisyyden edistäminen ja osittainen työllistyminen
Liite 4 Opiskelu ja osaamisen kehittäminen
Liite 5 Kannustinloukut
Liite 6 Asumismenot ja asumismenojen korvaaminen
Liite 7 Toimeentulontuki ja pitkäaikaisen toimeentulotukitarpeen vähentäminen

Lisätietoja

sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja, tutkimusprofessori Pasi Moisio, p. 029 524 7228, [email protected]
sosiaaliturvakomitean 2. varapuheenjohtaja, osastopäällikkö Essi Rentola, p. 0295 163 155, [email protected]
sosiaaliturvakomitean 3. varapuheenjohtaja, johtaja Liisa Siika-aho, p. 0295 163 085, [email protected]
viestintäasiantuntija Anna Työrinoja, p. 0295 163 615, [email protected]
 

 
Sivun alkuun