Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uuden Tesson teemana on elinympäristö terveyttä tukemassa

Julkaisuajankohta 7.5.2012 12.07
Uutinen N5-60195

Uusi Tesson kaksoisnumero 3-4/2012 on ilmestynyt. Lehdessä paneudutaan ympäristön merkitykseen terveydelle ja hyvinvoinnille. Monet elinympäristöstä johtuvat terveysriskit on taltutettu niin tehokkaasti, ettei niitä enää aina edes muisteta. Yleinen hygienia ja puhdas juomavesi auttoivat kesyttämään tautiepidemiat. Nykyisin eniten ympäristöstä johtuvia terveyshaittoja aiheuttavat pienhiukkaset.

Todelliset ja oletetut riskit

Nuoret tarvitsisivat joustavia, anonyymejä matalan kynnyksen palveluja verkossa. Verkkopalvelut eivät korvaa kasvokkain tehtävää asiakastyötä, mutta esimerkiksi syrjäytymässä olevalle nuorelle verkkopalvelun kynnys voi olla matalampi.

Vertaistuki tuo turvaa verkossakin   

Kansliapäällikkö Kari Välimäki pohtii kolumnissaan vastuutamme hyvinvointimme vaikutuksista muille ihmisille ja luonnolle.

Kehityksen riskit

Tesso on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti. Se ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa.

 
Sivun alkuun