Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvosto antoi asetuksen tartuntatautipäivärahahakemuksiin liitettävistä todistuksista 

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 30.6.2022 13.37
Tiedote 167/2022

Koronan leviämisriskin vuoksi pois töistä jäävillä on oikeus tartuntatautipäivärahaan ilman virallista eristämismääräystä vuoden 2022 loppuun asti. Tartuntatautipäivärahaa Kelasta haettaessa tulee esittää todistus siitä, millä ajalla ansiotyöhön osallistuminen ei ole suositeltavaa koronan tartuntariskin vuoksi.

Todistuksen voi saada julkisesta tai yksityisestä terveydenhuollosta, myös työterveyshuollosta. Todistuksen voi lääkärin lisäksi antaa sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja.

Todistuksesta tulee ilmetä tieto siitä, että henkilöllä tai huoltajan alle 16-vuotiaalla lapsella on todettu laboratoriovarmennettu koronatartunta. Lisäksi tulee ilmetä yksiselitteisesti, mistä lukien ja mihin saakka työstä, varhaiskasvatuksesta tai oppilaitoksesta poissaoloa suositellaan.
 
Ansionmenetyksestä ja sen määrästä on myös esitettävä luotettava selvitys.

Lisätietoa

asiantuntija Emmi Vettenranta, [email protected]
neuvotteleva virkamies Eva Ojala, [email protected]

 
Sivun alkuun