Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Avustushaku vesiosaamisen hankkeille avataan 10.1.2023

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 9.1.2023 14.01
Tiedote

Vesiosaamisen kasvu ja kansainvälistyminen -ohjelman avustushaku on auki 10.1.–17.3.2023. Avustusta voi hakea hankkeisiin, jotka kasvattavat suomalaista vesiosaamista, siihen perustuvaa liiketoimintaa sekä kansainvälistymistä.

MMM:n ja Etelä-Savon ELY-keskuksen yhteistiedote

Haku on valtakunnallinen. Avustusta voivat hakea yritykset, kunnat, kuntayhtymät, näiden omistamat yhtiöt ja muut kuntaomisteiset toimijat, sekä yhdistykset ja muut yhteisöt lukuun ottamatta valtion virastoja ja laitoksia. Yhteensä avustusta on tarjolla 1,7 miljoonaa euroa.

Hakemukset tulee toimittaa Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen.
Globaalin vesialan liiketoiminnan arvoksi on arvioitu vuositasolla 400–500 miljardia euroa. Suunta on ilmastonmuutoksen myötä kasvava. Turvallisen veden tuotanto sekä jätevesien puhdistus ja hyödyntäminen on arvioitu kärkisijoille Suomen liiketoimintakasvumahdollisuuksista. Tämän liiketoimintamahdollisuuden saavuttamiseksi kohdennetaan kertaluonteista EU:n elpymisrahoitusta Vesiosaamisen kasvu ja kansainvälistyminen -ohjelmaan (Recovery and Resilience Facility, RRF).

Tarkemmat tiedot avustuksesta ja sen hakemisesta löytyvät ELY-keskuksen verkkosivuilta. Vesiosaamisen kasvu- ja kansainvälistymisohjelmasta voi lukea maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilla.

Yhteyshenkilöt Etelä-Savon ELY-keskuksesta

Hankepäällikkö Anitta Sihvonen, anitta.sihvonen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 024064
Vesiliiketoiminnan asiantuntija Tanja Heikkilä, tanja.heikkila(at)ely-keskus.fi p. 0295 024 187

 

 

 
Sivun alkuun