Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Metsänomistajille mahdollisuus biologisen kasvinsuojeluaineen lentolevitykseen

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 18.11.2010 12.28
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö voi jatkossa antaa maanomistajalle oikeuden omalla kustannuksellaan toteuttaa biologisen kasvinsuojeluaineen lentolevityksen. Valtioneuvosto päätti tänään esittää muutosta metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annettuun lakiin eli ns. metsätuholakiin. Tasavallan presidentin on määrä antaa esitys eduskunnalle perjantaina. Esityksellä halutaan lisätä maanomistajan mahdollisuuksia toimia tilanteessa, jota valtion korvausvastuu ei kata.

Kasvinsuojeluaineen lentolevitys on pääsääntöisesti kiellettyä. Levitys voidaan kuitenkin toteuttaa poikkeuksellisissa olosuhteissa viranomaisen päätöksellä. Metsätuhotapauksissa asiasta päättää maa- ja metsätalousministeriö. Valtio maksaa torjunnan kustannukset, jos kyseessä katastrofiluontoinen tilanne, jossa puiden kuolema on todennäköinen. Voimassa olevien säädösten mukaan maanomistaja ei voi toteuttaa lentolevitystä, jos tilanne ei ole katastrofiluontoinen.

Nyt esitettävän lisäyksen perusteella maa- ja metsätalousministeriö voisi metsäkeskuksen esityksestä antaa maanomistajalle oikeuden toteuttaa ministeriön hyväksymät toimenpiteet. Metsäkeskuksen esitys pohjautuisi maanomistajan hakemukseen. Esitys koskee erityisesti ruskomäntypistiäisen aiheuttamien tuhojen torjuntaa metsissä.

Ruskomäntypistiäisen torjunnassa käytetään monisärmiövirusvalmistetta, joka vaikuttaa vain ruskomäntypistiäiseen ja on sen takia ympäristön ja ihmisen kannalta täysin vaaraton. Viranomaiset kontrolloivat lentolevityksiä, jotta voidaan varmistaa ihmisten, eläinten ja ympäristön turvallisuus.

Valtio korvaa jatkossakin mahdollisuuksien mukaan kasvinsuojeluaineen lentolevityksen sellaisissa tapauksissa, kun puusto on vaarassa kuolla laajalta alueelta. Edellisen kerran ruskomäntypistiäistä on torjuttu monisärmiöviruksen lentolevityksenä vuonna 2008, kun Uudenkaupungin alueella puusto oli vaarassa kuolla pistiäisen syönnin takia noin 700 hehtaarin alueella.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Sanna Paanukoski, p. 09 160 52323, 040 771 4113
hallitusneuvos Vilppu Talvitie, p. 09 160 52293

Sirkka-Liisa Anttila
 
Sivun alkuun