Suomen ruokamaakuvatyöhön vauhtia uusilla toimenpiteillä yhteistyössä SEKin kanssa
Maa- ja metsätalousministeriön toukokuussa avaaman Suomen ruokamaakuvan päivitystyötä koskevan tarjouskilpailun on voittanut luova toimisto SEK. Päivitystyössä tarkennetaan, mitkä asiat Suomesta ruokamaana halutaan nostaa esiin, ja miten siitä kerrotaan kiinnostavasti eri kanavissa. Tavoitteena on lisätä Suomen tunnettuutta kiinnostavana ruokamaana.
"Ruokamaakuva on Suomelle yksi kasvun mahdollisuus, ja tavoite on kunnianhimoinen – elintarvikeviennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2031 mennessä. Kokonaisuutena projekti on meille siksi paitsi yhteiskunnallisesti myös luovuuden näkökulmasta merkityksellinen: vahvat, kansainvälisesti erottuvat konseptit eivät synny pelkällä markkinoinnilla ja mainonnalla. Ne vaativat luovaa strategista ajattelua, joka nyt yhdistyy maa- ja metsätalousministeriön poikkeuksellisen laajaan osaamiseen omasta alastaan", toteaa SEKin vastaava luova johtaja Suvi Lähde.
Päivitystyön tavoitteena on kirkastaa ja valita Suomelle selkeä, uskottava ja kilpailijamaista erottautuva asemoituminen ruokamaana ja ruuan viejänä. Ruokamaakuva on kohdennettu kansainvälisille asiakkaille, tukee konkreettisesti elintarvike- ja foodtech-vientiä sekä on linjassa laajemman maakuvatyön ja kokonaismaakuvastrategian kanssa. Lisäksi se mahdollistaa vahvan, kiinnostavan, pitkäjänteisen ja erottautuvan konseptin kehittämisen sekä sen soveltamisen erilaisiin työkaluihin. Työssä kehitetään myös yhtenäinen ja kiinnostava ruokamaakuvan konsepti sekä käytännön työkalut, joilla konseptia toteutetaan. Samalla uudistetaan myös foodfromfinland.fi -sivusto.
“Suomen vahvuudet ruuantuottajamaana ovat merkittäviä ja ruokamme laatu ja maku ovat huippuluokkaa. Olennaisen tärkeää on löytää ydinviestit, joilla kerromme vahvuuksistamme kiinnostavalla ja erottautuvalla tavalla. Ruokamaakuvatyö tukee sekä vientiyritysten että sidosryhmien työtä, ja he pääsevät osallistumaan maakuvatyön eri vaiheissa sekä tuomaan äänensä kuuluville. Tavoitteena on toteuttaa kattavat työkalut palvelemaan sekä raaka-aine- että kuluttajatuotteiden vientiä ja siten osaltaan vauhdittaa ruokaviennin kasvutavoitetta. Ruokamaakuvamateriaalit tullaan kokoamaan helposti löydettäviksi uusitun foodfromfinland.fi-sivuston alle”, kertoo maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Annaleena Soult.
Ruokamaakuvatyö on osa ruoka-alan kasvuohjelman toteuttamista.
Lisätietoja:
Maa- ja metsätalousministeriö:
erityisasiantuntija, Annaleena Soult, p. 029 51 62 092
erityisasiantuntija, Kirsi Viljanen, p. 029 51 62 142
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)gov.fi
Oy SEK Ab:
projektijohtaja, Outi Helminen, p. 040 751 7873