Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ammatillisen koulutuksen kehittämiseen 15 miljoonaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 23.6.2022 15.33
Tiedote
Miehiä tietokoneen ääressä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 15 miljoonaa euroa vuoden 2022 strategiarahoituksena ammatillisen koulutuksen kehittämiseen. Tänä vuonna rahoitusta myönnettiin viiteen kehittämiskokonaisuuteen.

Strategiarahoituksella toteutetaan osaltaan koulutuspoliittisen selonteon toimeenpanoa.

Tietojohtamisen kehittämiseen myönnettiin yhteensä 4 miljoonaa euroa. Hankkeessa on mukana 76 koulutuksen järjestäjää. Tietojohtamisen kehittämishankkeen tavoitteena on saada aikaan pysyviä toiminnallisia muutoksia ja parannuksia ammatillisen koulutuksen tietojohtamisessa osana ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta sekä järjestäjän strategiaa, tavoitteita ja tehtävää.

Digitaalisaation johtamisen ja osaamisen kehittämiseen myönnettiin yhteensä noin 4 miljoonaa euroa, ja yhteensä hankkeessa on mukana 77 koulutuksen järjestäjää. Kehittämishankkeella edistetään digitaalista osaamista ammatillisessa koulutuksessa. Ilman henkilöstön ja johdon riittävää osaamista ja kyvykkyyttä koulutuksen järjestäjät eivät pysty tehokkaasti hyödyntämään digitalisaation tuomia mahdollisuuksia ja vastaamaan siihen liittyviin haasteisiin.

Opiskeluvalmiuksia tukevien opintojen kehittämiseen myönnettiin yhteensä noin 3,5 miljoonaa euroa, yhteensä 65:lle koulutuksen järjestäjälle. Kehittämishankkeen tavoitteena on luoda koulutuskokonaisuus ammatillisen koulutuksen järjestäjille. Kokonaisuuden sisältöjen ja tavoitteiden tulee palvella opiskelijoiden yksilöllisiä tarpeita ja hyödyntää jo luotuja hyviä käytäntöjä opiskeluvalmiuksia tukevien opintojen toteuttamisessa. 

Koulutuksen järjestäjien yhdistymistä tuetaan noin 650 000 eurolla, joka jakautuu kolmelle järjestäjälle. Kouvolan Ammattiopisto Oy saa tukea 1.1.2022 alkaen toteutuneeseen yhdistymiseen. Kisakalliosäätiö sr ja Valtakunnallinen valmennus- ja liikuntakeskus Oy saavat tukea 1.1.2023 alkaen toteutuvaan yhdistymiseen.  

Lisäksi strategiarahoituksella tuetaan tänä vuonna noin 3 miljoonalla eurolla ammatillisen koulutuksen kilpailutoimintaa. Vuoden 2022 strategiarahoituksella tuetaan Taitaja2023-, Mästare2023-, ArcticSkills2023- ja SakuStars- kilpailuiden järjestämistä.

-Strategiarahoitus on tärkeä osa ammatillisen koulutuksen laadun kehittämistä. Näillä hankkeilla kehitetään mm. johtamista ja parannetaan opiskelijoiden opiskeluvalmiuksia. Ammatillisen koulutuksen laadun parantaminen on yksi keskeisimpiä koulutusta koskevia tavoitteitamme ja tällä rahoituksella jatkamme työtämme sen eteen, sanoo opetusministeri Li Andersson.

Tietojohtamisen kehittäminen, digitalisaation johtaminen ja osaamisen kehittäminen sekä opiskeluvalmiuksia tukevien opintojen kehittäminen ovat laajoja verkostohankkeita, joissa tällä hetkellä on mukana yhteensä 86 ammatillisen koulutuksen järjestäjää. 

Lisätietoja:

  • ylijohtaja Petri Lempinen puh. 0295 330 180
  • asiantuntija Kaisa Koskimäki puh. 0295 330 043

Rahoituksen saajat (pdf)

Ammatillinen koulutus Koulutus Li Andersson
 
Sivun alkuun