Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Muutoksia opetusministerin esikunnassa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 5.8.2021 12.42
Uutinen

Opetusministeri Li Anderssonin esikunnassa on kesän aikana tapahtunut muutoksia.

Opetusministerin valtiosihteerinä toimii Dan Koivulaakso, joka oli aiemmin opetusministerin erityisavustaja ja ministeriryhmän sihteeri (ns. ryhmyri). Valtiosihteerinä aiemmin toiminut Minna Kelhä aloitti kesäkuussa Opetushallituksen pääjohtajana.

Koivulaakson tilalle ministeriryhmän sihteeriksi on nimetty Henri Purje. Purje oli aiemmin vasemmistoliiton ministeriryhmän talouspolitiikasta vastaava erityisavustaja opetusministerin esikunnassa.

Purjeen seuraaja talouspoliittisena erityisavustajana on Lauri Holappa, joka on viimeksi toiminut OKM:ssä toisen asteen koulutuksesta vastaavana erityisavustajana Anna Mäkipään vanhempainvapaan ajan. Holappa on ollut aiemmin erityisavustajana myös STM:ssä ja toiminut tätä ennen poliittisen taloustieteen tutkijana.

Anna Mäkipää on palannut vanhempainvapaaltaan toisen asteen koulutuksesta vastaavaksi opetusministerin erityisavustajaksi.

Niina Jurva jatkaa opetusministerin esikunnassa perusopetuksesta, varhaiskasvatuksesta ja vapaasta sivistystyöstä vastaavana erityisavustajana.
 
Touko Sipiläinen jatkaa opetusministerin erityisavustajana ja vasemmistoliiton ministeriryhmän viestintäasiantuntijana.
 
Lisätiedot:
Henri Purje, opetusministerin erityisavustaja, ministeriryhmän sihteeri
p. 050 436 8339

Ammatillinen koulutus Koulutus Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus
 
Sivun alkuun