Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Opetus- ja kulttuuriministeriön Etusivu-verkkolehti on ilmestynyt 16.8.

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 16.8.2012 12.45
Uutinen

Etusivu-verkkolehden aiheita ovat mm. oppilaiden kokemukset koulusta ja niihin liittyvä vertailututkimus, eri puolella Suomea käynnistyneet kulttuurin Kuulto-kokeiluhankkeet sekä kirjastoammattilaisia parhaillaan Suomeen kokoava konferenssi.

Lisäksi lehdessä kerrotaan tilastotietoja mm. teattereista ja museoista sekä kulttuuriperintökohteisiin ja tekoihin liittyvistä palkinnoista. Lehdessä on myös ministerivastauksista kansanedustajien kirjallisiin kysymyksiin ja jatkoa Virityksiä kansalaisyhteiskunnasta -sarjaan.

Keskeisestä sisällöstä lehdessä on tiivistelmä ruotsiksi.

 
Sivun alkuun