Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Opetus- ja kulttuuriministeriön Etusivu-verkkolehti on ilmestynyt 18.4.

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 18.4.2013 14.24
Uutinen

Huhtikuun Etusivu-verkkolehden aiheita ovat muun muassa uusi muotoiluohjelma, kulttuurimatkailun kehittäminen ja liikuntalain uudistamisen lähtölaukaukset.

Alkuvuonna lehdessä on käsitelty myös. nuorisotakuun toteuttamiseen liittyviä toimia – tällä kertaa tarkastelussa on oppisopimuskoulutus.

Tilastotietoja on tarjolla sekä kirjastojen käytöstä että opintojen etenemisestä. Lehdessä katsastetaan myös ministeriön hallinnonalalla tapahtuneita muutoksia: esittelyssä on entisen Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin toimintaa jatkava Cultura-säätiö.

Tuttuun tapaan lehdestä löytyy myös ministerivastauksia kirjallisiin kysymyksiin, tietoja työryhmistä, sekä Vaikutuksia-palsta, jossa näkökulmat liittyvät demokratiaan ja sen eri ulottuvuuksiin.

Lehdessä on lyhyt tiivistelmä ruotsiksi.

 
Sivun alkuun