Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ruohonen Valtion taidemuseon ylijohtajaksi

Opetusministeriö
Julkaisuajankohta 6.7.2006 10.54
Tiedote -

Valtioneuvosto on nimittänyt valtiotieteen maisteri, neuvotteleva virkamies Risto Ruohosen (49) Valtion taidemuseon ylijohtajan virkaan 1.9.2006-31.8.2011 väliseksi määräajaksi. Ruohonen siirtyy tehtävään opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston taide- ja kulttuuriperintöyksikön päällikön tehtävistä. Viran nykyinen haltija Tuula Arkio jää eläkkeelle syyskuun alussa.

Ruohonen on toiminut johtamis- ja esimiestehtävissä Turun kaupungin kulttuuritoimenjohtajana, Vantaan kaupungin kulttuuritoimiston kulttuuritoimen johtajana, Lahden kaupunginteatterin hallintojohtajana ja teatterijohtajana, Helsingin kaupunginteatterin hallintojohtajana ja teatterijohtajana, taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajana sekä opetusministeriössä neuvottelevana virkamiehenä vuodesta 2003 lähtien.

Ylijohtaja toimii Valtion taidemuseon päällikkönä ja johtaa sekä kehittää Valtion taidemuseon toimintaa sekä vastaa siitä, että taidemuseolle kuuluvat tehtävät hoidetaan tuloksellisesti. Valtion taidemuseoon kuuluvat Ateneumin taidemuseo, Sinebrychoffin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Kuvataiteen keskusarkisto.

Lisätietoja: ylijohtaja Riitta Kaivosoja, puh. 09-160 77053

 
Sivun alkuun