Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomalainen koulutus kiinnostaa Saudi-Arabiassa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 15.2.2013 10.10
Uutinen

Suomalainen koulutusjärjestelmä on herättänyt laajalti kiinnostusta Saudi-Arabiassa, jossa on käynnissä laaja opetusreformi. Paikan päällä Riadissa suomalainen koulutus esittäytyy opetus- ja koulutusalan messuilla helmikuussa.

Saudi-Arabian opetusministeriö on valinnut Suomen tämän vuoden teemamaaksi opetus- ja koulutusalan IEFE-tapahtumaan. Aiempina vuosina tapahtumassa ovat olleet esillä Suomen tapaan kansainvälisissä oppimistulosvertailuissa menestyneet Etelä-Korea ja Singapore.

International Exhibition and Forum for Education on suurin Persianlahden opetus- ja koulutusalan messutapahtuma. Riadissa 18.-22.2. järjestettävään tapahtumaan odotetaan 40 000 vierasta ja näytteilleasettajia on yli 200.

Varsinaisen messunäyttelyn lisäksi järjestetään oheistapahtumana forum, jossa esitellään mm. suomalaista arviointijärjestelmää ja opettajankoulutusta. Yhteisen seminaariosion lisäksi forumissa on lukuisia työpajoja, joista osa vedetään suomalaisasiantuntijoiden voimin.

Suomi on edustettuna messuilla osastolla, jossa ovat ministeriön lisäksi esillä Opetushallitus ja Koulutuksen arviointineuvosto sekä Hösmärinpuiston koulu ja Olarin lukio Espoosta. Toisen puolen Suomi-kokonaisuudesta muodostaa kaupallisten koulutusvientitoimijoiden ja Future Learning Finland -ohjelman yhteisosasto.

Saudi-Arabian markkinamahdollisuuksista on kiinnostunut moni suomalainen koulutusalan palveluita tarjoava yritys ja oppilaitos. FLF -jäsenorganisaatioita on lähdössä messuille lähdössä mukaan 20. Lisäksi Nokia osallistuu omalla osastollaan.

Suomesta Riadiin lähtee joukko suomalaisia kaupallisia toimijoita, koulujen edustajia, asiantuntijoita sekä opetus- ja kulttuuriministeriön, ulkoasiainministeriön sekä Finpron edustajia. Suomen delegaatiota johtaa opetus- ja kulttuuriministeriön valtiosihteeri Tapio Kosunen.

Haasteellinen mutta kiinnostava Saudi-Arabia

Saudi-Arabiassa on käynnissä laaja kokonaisvaltainen opetusreformi. Maassa on tutkittu maailman parhaita koulutusjärjestelmiä, ja Suomi on noussut vahvasti esille Etelä-Korean ja Singaporen ohella. Saudi-Arabiasta on myös käynyt delegaatioita Suomessa tutustumassa suomalaiseen koulutusjärjestelmään ja tapaamassa alan toimijoita.

Suomalainen koulutusvienti Saudi-Arabiaan kattaa sekä pedagogisen että teknologisen osaamisen. Saudi-Arabia on kiinnostunut etenkin opettajan- sekä rehtorinkoulutuksesta, ammatillisesta koulutuksesta, moderneista oppimisympäristöistä (ml. kouluarkkitehtuuri) sekä ICT oppimisessa ratkaisuista (mm. oppimispelit).

Saudi-Arabia investoi lähivuosina valtavasti opetussektorinsa kehittämiseen, vuotuisen budjetin ollessa lähes 40 miljardia USD. Toimintaympäristönä Saudi-Arabia on haasteellinen, mutta samalla kiinnostava suomalaisille koulutusvientitoimijoille. Yksityissektorin rooli opetuksen kehittämisessä nähdään vahvana julkisen järjestelmän rinnalla, ja yhteistyömahdollisuuksia löytyy niin julkiselta kuin yksityiseltä puolelta.

IEFE- messuilla Saudi-Arabiassa suomalaisilla toimijoilla on myös hyvät mahdollisuudet luoda tärkeitä kontakteja muihin Persianlahden maihin, kuten Omaniin, Arabiemiirikuntiin, Qatariin, joilla on omilla tahoillaan käynnissä myös laajoja opetusreformeja.

Future Learning Finland

Future Learning Finland on kolmivuotinen ohjelma, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista koulutusalan tarjontaa kansainvälisille markkinoille sekä edistää koulutusalan osaajien ja organisaatioiden vientiä maailmalle.

Toimintaa ohjaa opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja ulkoasiainministeriö. Rahoituksesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö, ja toiminnan koordinaatiovastuussa on Finpro.

Koulutusvienti perustuu valtioneuvoston periaatepäätökseen.

Linkkejä

  • Future Learning Finland -ohjelma
  • Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi – Suomen koulutusviennin strategiset linjaukset. Valtioneuvoston periaatepäätös (pdf)

 

 
Sivun alkuun