Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tutkimusinfrastruktuurien tiekartta päivitetään

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 7.11.2012 13.00
Uutinen

Kansallisen tutkimusinfrastruktuurien tiekartaksi kutsuttua kehittämissuunnitelmaa päivitetään parhaillaan. Asialla oleva tutkimusinfrastruktuurien asiantuntijaryhmä myös arvioi hankkeiden kiireellisyyden ja tärkeysjärjestyksen. Edellinen kartoitus ja suunnitelma infrastruktuurien kehittämiseksi on vuodelta 2009.

Tutkimusinfrastruktuurit ovat tutkimusvälineitä, -laitteistoja, -aineistoja ja -palveluja, joita tarvitaan tutkimuksen tekemisen. Esimerkkejä infrastruktuureista ovat mm. tutkimuslaitteistot, tutkimus- ja mittausasemat, tutkimusalukset, erityislaboratoriot, tutkimusaineistojen kokoelmat ja tietokannat, tutkimuksen tietoliikenneverkot, arkistot ja kirjastot.

Suuntaviivat näiden tutkimusinfrastruktuurien kehittämiselle on tarkoitus koota ensi vuoden aikana uudistettavaan tiekarttaan. Hankkeen aloitusseminaari pidettiin 7.11. Helsingissä.

Seminaarissa kansallisesta tutkimusinfrastruktuuri-politiikasta puhunut opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Anita Lehikoinen korosti tutkimusinfrastruktuurien kehittämisen tärkeyttä.

- Kehittämistyössä on päästy hyvään vauhtiin: valtion budjettiin on perustettu tutkimusinfrastruktuureja varten oma momentti, jolle on päätetty osoittaa yhteensä 26 miljoonaa euroa tällä hallituskaudella. Tämän lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö kohdentaa Suomen Akatemialle tarkoitusta varten ensi vuodesta lähtien vähintään 10 miljoonaa euron vuosittainen lisärahoitus veikkausvoittovaroista.

Lehikoisen mukaan Akatemian rahoituksella on keskeinen rooli, mutta myös muiden rahoittajien tulee osallistua rahoitukseen. Myös rakennerahastoja tulee voida hyödyntää paremmin. Lisäksi tarvitaan yliopistojen ja tutkimuslaitosten panostusta ja sitoutumista hankkeisiin, joiden tulee näkyä esimerkiksi yliopistojen priorisoinneissa ja resursoinneissa.

- Infrahankkeet edellyttävät sitoutumista usean vuoden rahoitukseen, joten tarvitaan pidemmän tähtäimen suunnitelmia ja linjauksia sekä priorisointia. Ministeriön tavoitteena on, että uudesta rahoitusmomentista rakentuu infrastruktuuritoimintaa läpinäkyvästi kokoava toimintakokonaisuus, jonka kehikon muodostaa pitkäntähtäimen käyttösuunnitelma ja jossa huomioidaan kansallisiin ja eurooppalaisiin tutkimusinfrastruktuureihin liittyvät rahoitusvelvoitteet.

Asiantuntijaryhmällä keskeinen rooli

Suomen Akatemian keväällä ministeriön toimeksiannosta asettaman asiantuntijaryhmän tehtävänä on päivittää kansallinen tutkimusinfrastruktuurien tiekartta.

- Tutkimusinfrat on mainittu yhtenä keskeisenä kehittämiskohteena vast’ikää julkaistussa Akatemian tieteen tila ja taso raportissa. Ehdotuksena on yhteistyön tiivistäminen sekä strategisten linjausten määrittäminen kansallisia ja kansainvälisiä infroja varten. Tässä yhteydessä korostuu Akatemian asettaman asiantuntijaryhmän rooli, Lehikoinen totesi.

Työryhmässä ovat edustettuina niin suomalaiset yliopistot, valtion tutkimuslaitokset, opetus- ja koulutusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö kuin muutkin kansallisen tutkimusinfrastruktuuripolitiikan keskeiset toimijat.

Työryhmän puheenjohtajana toimii professori Eero Vuorio ja varapuheenjohtajana johtaja Riitta Mustonen. Ryhmän muut jäsenet ovat johtaja Riikka Heikinheimo, johtaja Annu Jylhä-Pyykönen, pääjohtaja Lea Kauppi, teollisuusneuvos Petri Lehto, rehtori Matti Manninen , pääjohtaja Jussi Nuorteva, professori Erkki Oja, professori Taina Pihlajaniemi, tieteellinen johtaja, professori Anne-Christine Ritschkoff, professori Lea Rojola, kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee, pääjohtaja Petteri Taalas, rehtori Tuula Teeri ja rehtori Thomas Wilhelmsson.

Työryhmän on tarkoitus kuulla eri tahojen ehdotuksia ja koota sitten kansainvälinen paneeli, joka tutustuu ehdotusten perusteluihin. Niiden pohjalta tehdään ehdotus siitä, millaiseen keskinäiseen tärkeysjärjestykseen tutkimusinfrastruktuurit tulisi asettaa.

Aiemmat julkaisut:

  • Kansallisen tason tutkimusinfrastruktuurit. Nykytila ja tiekartta. Tiivistelmä ja suositukset Opetusministeriön julkaisuja 2009:3
  • Kansallisen tason tutkimusinfrastruktuurit: Nykytila ja tiekartta Opetusministeriön julkaisuja 2009:1

 

 


 
Sivun alkuun