Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uudet opetus- ja kirjastotoimen keskimääräiset yksikköhinnat vahvistettiin

Opetusministeriö
Julkaisuajankohta 18.10.2007 11.02
Tiedote -

Valtioneuvosto antoi torstaina uuden asetuksen valtion rahoituksen perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä yksikköhinnoista vuonna 2008. Asetus korvaa 20. syyskuuta 2007 annetun samannimisen valtioneuvoston asetuksen. Keskimääräiset yksikköhinnat jouduttiin laskemaan uudestaan, koska valtiovarainministeriö on 3.10.2007 tarkistanut arviotaan vuosien 2008 - 2012 indeksimuutoksesta.

Keskimääräiset yksikköhinnat on laskettu muuten samoin kuin aiemmin annetussa asetuksessa, mutta vuodesta 2007 vuoteen 2008 arvioituna kustannustason muutoksena on käytetty 4,7 prosentin sijaan 5,2 prosenttia. Muutos lisää valtionosuuksia noin 14 miljoonaa euroa aiempaan asetukseen verrattuna. Kustannusvaikutukset on tarkoitus ottaa huomioon täydentävässä talousarvioesityksessä vuodelle 2008.

Opiskelijaa kohti vahvistettu keskimääräinen yksikköhinta on perusopetuksessa 6 219,48 euroa, lukiossa 5 692,81 euroa, ammatillisessa koulutuksessa 9 623,04 euroa sekä ammattikorkeakoulussa 7 071,84 euroa. Taiteen perusopetuksessa opetustuntia kohti vahvistettu keskimääräinen yksikköhinta on 64,73 euroa ja kansalaisopistossa 72,37 euroa. Kirjaston keskimääräinen yksikköhinta kunnan asukasta kohden on 52,06 euroa. Perusopetuksen yksikköhinta on pohjana myös esiopetuksen rahoitusperusteita määrättäessä.

Asetuksen mukaisen valtion rahoituksen kokonaismäärä vuonna 2008 on laskennallisesti noin 3 061 miljoonaa euroa.

Asetus tulee voimaan 1.1.2008, tai jos eduskunta hyväksyy valtion ensi vuoden talousarvion sitä myöhemmin, talousarvion hyväksymisestä.

-- -- --

Lisätietoja:
- hallitusneuvos Merja Leinonen (opetusministeriö), puh. (09) 160 77466

 
Sivun alkuun