Eläintenpitokiellon käyttöä lisätään ja sen vähimmäiskestoa pidennetään
Eduskunnalle annetussa esityksessä ehdotetaan, että eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikosten yhteydessä lisätään ja kiellon vähimmäiskestoa pidennetään. Lisäksi kiellon rikkomisesta voitaisiin jatkossa tuomita vuosi vankeutta. Tavoitteena on parantaa eläintenpitokieltojen vaikuttavuutta ja torjua eläinsuojelurikollisuutta.
– Eläimet ovat puolustuskyvyttömiä eivätkä voi suojella itse itseään. Siksi se on meidän ihmisten tehtävä. Eläimiä pahoinpitelevät tai muuten kaltoinkohtelevat ihmiset eivät ansaitse pitää eläimiä, ja eläinten hyvinvointi pitää siksi varmistaa riittävän pitkillä eläintenpitokielloilla ja riittävän ankarilla rangaistuksilla kiellon rikkojille, sanoo oikeusministeri Leena Meri.
Esityksen mukaan eläintenpitokielto olisi jatkossa määrättävä perusmuotoisen eläinsuojelurikoksen perusteella, ellei kiellon määräämättä jättämiselle ole painavia perusteita. Eläintenpitokiellon määrääminen olisi näissä tapauksissa siten selkeä pääsääntö. Tämä on ollut tarkoitus jo voimassa olevan lain mukaan, mutta käytännössä kieltoja on määrätty vain noin 50–60 prosentissa perusmuotoisista eläinsuojelurikoksista. Muutoksen tarkoituksena on lisätä eläintenpitokiellon käyttöä.
Kiellon vähimmäiskestoksi säädettäisiin perusmuotoisten eläinsuojelurikosten osalta kolme vuotta ja törkeiden eläinsuojelurikosten osalta viisi vuotta. Tarkoituksena on turvata eläinten hyvinvointia nykyistä tehokkaammin varaamalla riittävästi aikaa kiellon määräämiseen johtaneiden seikkojen parantumiselle.
Eläintenpitokiellon rikkomista koskeva rangaistussäännös siirrettäisiin rikoslakiin, ja enimmäisrangaistukseksi säädettäisiin vuosi vankeutta, kun tällä hetkellä eläintenpitokiellon rikkominen on vain sakolla rangaistava teko. Uudistuksella rangaistusasteikko saatetaan paremmin vastaamaan teon moitittavuutta ottaen huomioon eläinten hyvinvoinnin kasvanut merkitys ja suojelemisen tarve. Myös useiden muiden tuomioistuimen määräämien kieltojen, kuten liiketoimintakiellon ja lähestymiskiellon, rikkomiseen liittyy mahdollisuus vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen.
Samalla ehdotetaan uutta sääntelyä mahdollisuudesta eläintenpitokiellon muuttamiseen tai kumoamiseen silloin, jos vaaraa eläimiin kohdistuvan rikoksen uusimisesta tai eläinten hyvinvoinnin vahingoittamisesta ei voitaisi enää perustellusti katsoa olevan. Eläinten hyvinvoinnista sekä eläintenpitokieltorekisteristä annettuihin lakeihin tehtäisiin teknisluonteisia muutoksia, jotka liittyvät eläintenpitokiellon muuttamiseen tai kumoamiseen.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan keväällä 2027.
Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Jalo Vatjus-Anttila, p. 0295 150 288, [email protected]
Ministerin erityisavustaja Annika Hoffrén, p. 0295 150 280, [email protected]