Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Esitys saamelaiskäräjälain muuttamisesta peruutettiin

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 12.3.2015 13.28
Tiedote

Hallituksen esitys saamelaiskäräjälain tarkistamiseksi peruutettiin tänään valtioneuvoston istunnossa.

Esitys sisälsi muun muassa säännökset, joilla olisi tarkistettu nykyisessä laissa olevaa saamelaisen määritelmää. Määritelmän keskeinen merkitys on, että saamelainen on otettava vaaliluetteloon, joka laaditaan äänioikeutetuista saamelaiskäräjävaaleissa. Eduskunta hylkäsi esityksessä ehdotetun tarkistuksen.

Koska määritelmän tarkistaminen hallituksen ja saamelaiskäräjien ehdottamalla tavalla oli hallituksen esityksen keskeinen osa, ovat edellytykset lain hyväksymiselle rauenneet.

- Olen todella pettynyt siitä, ettei eduskunnassa hyväksytty esitystä, josta hallitus ja saamelaiskäräjät olivat sopineet. Lain uudistamiseksi on tehty töitä kolme vuotta. Se on nyt osoittautunut turhaksi, toteaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Lisätietoja:
lainsäädäntöjohtaja Sami Manninen, puh. 02951 50318,
ministeriryhmän erityisavustaja Malin Brännkärr, puh. 0295 140104

 
Sivun alkuun