Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Esitys seulontamenettelyn laajentamisesta peruuntuu

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 26.10.2006 11.52
Tiedote -

Lakiesitys hovioikeuksien seulontamenettelyn laajentamisesta myös pääkäsittelyssä ratkaistaviin asioihin peruutetaan. Eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan, ettei seulontamenettelyä saa käyttää sellaisissa asioissa, joissa on toimitettava pääkäsittely. Esitys on tarkoitus peruuttaa presidentin esittelyssä 3. marraskuuta.

Seulontamenettely, jossa hovioikeus voi kirjallisessa menettelyssä lopettaa valituksen enemmän tutkimisen varsinaista asiaratkaisua antamatta, tuli voimaan lokakuussa 2003. Uudistuksen tarkoituksena oli pysäyttää hovioikeuksien ruuhkautuminen. Seulontamenettelyn piiriin kuuluvat kuitenkin vain asiat, jotka voidaan muutenkin hovioikeudessa käsitellä ainoastaan kirjallisesti.

Vuoden 2005 kesäkuussa eduskunnalle annettiin esitys siitä, että seulontamenettely laajennettaisiin myös hovioikeuden pääkäsittelyssä ratkaistaviin asioihin. Valitusta ei esityksen mukaan olisi kuitenkaan saanut seuloa, jos asialla olisi ollut asianosaiselle erityistä merkitystä tai vastaajalle olisi tuomittu ankara rangaistus.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Aki Rasilainen, puh. (09) 1606 7953
sähköposti: [email protected]

 
Sivun alkuun