Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lomaosakkeiden markkinointia ja kauppaa koskeva sääntely uudistuu kesäkuussa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 10.3.2011 11.30
Tiedote -

Lomaosakkeiden eli ns. aikaosuusasuntojen markkinointia ja kauppaa koskevat kuluttajansuojasäännökset laajenevat koskemaan myös esimerkiksi huviveneessä tai matkailuvaunussa sijaitsevia aikaosuuksien perusteella käytettäviä majoitustiloja.

15. kesäkuuta voimaan tulevilla lainmuutoksilla pannaan Suomessa täytäntöön EU:n uusi niin sanottu aikaosuusdirektiivi. Sääntely koskee myös uudentyyppisiä pitkäkestoisia lomatuotteita, kuten niin sanottuja alennuslomaklubeja, sekä aikaosuuksien ja pitkäkestoisten lomatuotteiden välityssopimuksia ja aikaosuuksien vaihtosopimuksia.

Aikaosuudella (timeshare) tarkoitetaan ajallisesti rajoitettua omaisuuden hallinta- ja käyttöoikeutta. Tällaisia oikeuksia on tarjolla erityisesti vapaa-ajan asuntoihin lomakohteissa. Suomessa aikaosuuksia kutsutaan usein lomaosakkeiksi tai viikko-osakkeiksi. Uusi direktiivi korvaa vuonna 1994 annetun direktiivin.

Uutta on, että elinkeinonharjoittajan on täytettävä tiedonantovelvollisuutensa käyttämällä kutakin sopimustyyppiä varten vahvistettua vakiomuotoista tietolomaketta. Sopimukseen on myös liitettävä vakiomuotoinen peruuttamislomake helpottamaan asiointia. Peruuttamisaika on nykyisen 10 päivän sijasta 14 päivää.

Markkinointiarpajaiset saa jatkossa rajata vain ostajiin

Niin sanottuja vastikkeellisia markkinointiarpajaisia koskevat kiellot kumotaan. Asiaa koskeva lainmuutos tulee voimaan 15.6.2011. Arpajaisiin osallistuminen voidaan jatkossa rajoittaa hyödykkeen ostajiin tai ostotarjouksen tehneisiin. Osallistumismahdollisuuden järjestäminen myös niille henkiöille, jotka eivät halua hyödykettä hankkia, ei siis ole enää välttämätöntä.

Lainmuutos johtuu EU-tuomioistuimen ratkaisusta, jossa se on katsonut tämänkaltaisten yleisten kieltojen olevan sopimattomista kaupallisista menettelyistä annetun EU-direktiivin vastaisia.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Marjo Lahelma, puh. 09 1606 7672, sähköposti: [email protected]

 
Sivun alkuun