Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Rikosrekisteritietojen vaihtoa EU-maiden kesken aiotaan tehostaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 2.2.2012 11.57
Tiedote -

Rikosrekisteritietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta Suomen ja muiden EU-jäsenvaltioiden välillä esitetään säädettäväksi laki. Lailla pantaisiin täytäntöön asiaa koskeva EU:n puitepäätös. Valtioneuvosto päätti esityksen sisällöstä tänään ja esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle tasavallan presidentin esittelyssä 9. helmikuuta.

Rikosrekisteritietojen vaihto EU-jäsenvaltioiden välillä on nykyisinkin mahdollista. EU-valtiot toimittavat toiselle jäsenvaltiolle tiedon sen kansalaiselle annetusta tuomiosta ja luovuttavat rikosrekisteritietoja pyynnöstä rikosasian käsittelyä varten. Uudistuksessa keskeistä on tietojenvaihdon tehostaminen siten, että tiedot luovutettaisiin jatkossa sähköisessä muodossa. Tätä varten perustettava eurooppalainen rikosrekisteritietojärjestelmä (ECRIS) on tarkoitus ottaa käyttöön huhtikuussa 2012.

Rikosrekisteritietoja säilytetään ainoastaan jäsenvaltioiden hallinnoimissa tietokannoissa eikä muiden jäsenvaltioiden rikosrekisterikantoihin ole suoraa pääsyä.

Esityksen mukaan periaatteena on jatkossakin, että kukin valtio säilyttää omien kansalaistensa tiedot myös muissa jäsenvaltioissa annetuista tuomioista. Tällöin valtio voi kattavasti vastata kansalaisen rikosrekisteritietoja koskeviin tiedusteluihin. Tiedot Suomen kansalaisille muissa jäsenvaltioissa annetuista tuomioista säilytettäisiin erillisessä säilytysrekisterissä. Siitä merkittäisiin rikosrekisteriin vain ne tuomiot, jotka vastaavat sellaista seuraamusta, joka Suomessa merkittäisiin rikosrekisteriin. Kansallista rikosrekisterijärjestelmää ei siten muutettaisi.

Vankeustuomioiden lisäksi jäsenvaltiot luovuttaisivat tietoja tuomioistuimen määräämistä sakkorangaistuksista. Suomen osalta menettely olisi uusi, sillä nykyisin sakkorekisteristä ei luovuteta tietoja muille jäsenvaltioille.

Uutta olisi, että toisen jäsenvaltion kansalaisen pyytäessä Suomen keskusviranomaisena toimivalta Oikeusrekisterikeskukselta tiedot omasta rikosrekisteristään pyyntö tulisi välittää henkilön kansalaisuusvaltioon. Tarkoituksena on varmistaa erityisesti se, että lapseen kohdistuvasta seksuaalirikoksesta tuomittu ei voi pitää tällaista tuomiota salassa eikä harjoittaa lastenhoitoon liittyvää ammattitoimintaa toisessa jäsenvaltiossa.

Lainsäädäntöön otettaisiin lisäksi nykyistä tarkemmat säännökset rikosrekisteritietojen käyttörajoituksista ja tietojen poistamisesta puitepäätöksessä tarkoitetuissa tilanteissa.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Tanja Innanen, puh. 09 1606 7678
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson
 
Sivun alkuun