Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pelastustoimen rakenneuudistuksen lausuntokierros päättymässä

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 14.3.2014 10.29
Uutinen

Pelastustoimessa on käynnissä aluejakouudistus osana hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoa. Pelastustoimen aluejako uudistetaan vähentämällä alueiden määrä nykyisestä 22:sta 11 alueeseen.

Uusi aluejako lähetettiin lausunnolle viime vuoden lopulla. Suomenkielisten kuntien osalta lausuntokierros päättyi helmikuun lopussa, mutta ruotsin- ja kaksikielisten kuntien osalta se päättyy 17.3.

Lausuntokierroksen satoa

Lausuntoja on tähän mennessä tullut 275. Lausuntoja odotetaan lähes kaikista 304 kunnasta, minkä lisäksi lausuntoja ovat antaneet myös maakuntien liitot, pelastuslaitokset ja pelastusalan järjestöt.

Lausuntojen läpikäynti on aloitettu. Kuntien kannat esitettyyn aluejakoon vaihtelevat, mutta tarkkaa yhteenvetotietoa ei vielä ole. Osa lausunnonantajista kannattaa esitettyä 11 aluetta ja osa pitäytyisi nykyisessä 22 alueen aluejaossa. Myös esitettyä 11 pelastustoimen aluetta suuremmat alueet saavat kannatusta. Lausunnoissa löytyy myös puoltavia kantoja pelastustoimen valtiollistamiselle.

Lausunnoissa on nostettu esiin kunta- ja sote-uudistuksen keskeneräisyys ja niiden vaikutukset pelastustoimeen. Aluejakouudistuksen aikataulua on pidetty liian kireänä.

Tutustu lausuntoihin (valtion hankerekisteri)

Pelastustoimen aluejaosta päätetään toukokuussa

Pelastuslain mukaan valtioneuvosto päättää maan jakamisesta pelastustoimen alueisiin. Tavoitteena on, että valtioneuvosto päättäisi pelastustoimen alueista toukokuussa 2014.

Aluejaon muuttamisen yhteydessä valtioneuvosto asettaa kunnille määräajan yhteistoimintasopimusten muuttamiselle. Vuoden loppuun mennessä kuntien pitää sopia pelastustoimen järjestämisestä alueellaan. Jos kunnat eivät saa yhteistoimintasopimuksia aikaan, niistä päättää valtioneuvosto.

Uusien pelastustoimen alueiden on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2016 alusta. Uusille alueille jäisi näin vuosi aikaa suunnitella pelastuslaitosten toiminta ja uudet organisaatiot. Tavoitteena on, että pelastustoimen palvelutaso säilyy. Paloasemaverkostoa ei harvenneta eikä miehistön määrää vähennetä.

Lisätietoa pelastustoimen aluejaon uudistamisesta

 
Sivun alkuun