Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Poliisin määrärahaselvitykselle lisäaikaa 7.2. asti

sisäministeriövaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 26.1.2022 12.15
Tiedote 11/2022

Sisäministeriön ja valtiovarainministeriön teettämälle ulkopuoliselle selvitykselle poliisin määrärahojen käytöstä ja määrärahan riittävyyteen liittyvistä tekijöistä on annettu lisäaikaa. Selvityksen määräaikaa on jatkettu 7.2.2022 asti selvityksen viimeistelyä varten. Alun perin selvityksen oli määrä valmistua 31.1.

Selvityshenkilöinä toimivat maaneuvos Timo Kietäväinen, professori Lasse Oulasvirta ja professori Roope Uusitalo.

Selvityksessä kartoitetaan poliisin määrärahojen käyttöä ja kohdentumista sekä arvioidaan syitä, miksi poliisin vuodesta 2017 vuoteen 2021 vuosittain nousseet määrärahat eivät ole riittävät suhteessa poliisin menoihin ja tehtäviin. Tavoitteena on tuottaa kehittämisehdotuksia, joilla voitaisiin vaikuttaa poliisitoiminnan menoihin, resurssien tehokkaaseen kohdentumiseen sekä menojen ja tulojen tasapainoon. Selvityshenkilöt voivat tehdä myös ehdotuksia poliisin hallinnollisesta kehittämisestä.

Selvityshenkilöt arvioivat henkilöstökuluja, poliisin tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta, toimitilakuluja, ICT-menoja ja investointeja, kehittämishankkeiden määrää, lainsäädäntömuutosten vaikutuksia kustannuksiin ja poliisin työmäärään sekä budjetointitavan vaikutuksia.

Lisätietoja
kansliapäällikkö Kirsi Pimiä, SM p. 0295 488 203, [email protected]
kansliapäällikkö Juha Majanen, VM p. 0295 530 247, [email protected]
osastopäällikkö Tomi Vuori, SM poliisiosasto p. 0295 488 550, [email protected]
 

 
Sivun alkuun