Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Rajavartiolaitoksen rikostorjuntaa koskevaa lainsäädäntöä selkeytetään

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 27.4.2017 14.36
Tiedote 40/2017

Rajavartiolaitoksen rikostorjuntaa koskevat säännökset on tarkoitus siirtää rajavartiolaista uuteen lakiin. Uuden lain tarkoitus on selkeyttää lainsäädäntöä niin, että rikostorjunnasta säädetään täsmällisemmin ja kattavammin. Valtioneuvosto antoi 27.4. eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa.

Rajavartiolaitoksen rikostorjunnan painopiste on rajaturvallisuuden ylläpitämiseen liittyen Schengen-ulkorajan ylittävässä liikenteessä, erityisesti laittomaan maahantuloon liittyvien rikosten torjunnassa. Lisäksi Rajavartiolaitos valvoo muun muassa vesiliikennelain, metsästyslain ja kalastuslain noudattamista.

Rajavartiolaitoksen rikostorjunnan toimivaltuuksiin ei esitetä merkittäviä muutoksia. Rajavartiolaitoksen tutkittavaksi kuuluviin rikoksiin lisättäisiin merilain ja meriteiden sääntöjen rikkominen. Tällaisia rikoksia ovat esimerkiksi hyvän merimiestaidon laiminlyönnit. Merialueella vesiliikenteen valvontaa tekee pääasiassa Rajavartiolaitos.

Lisäksi laajennettaisiin Rajavartiolaitoksen toimivaltuutta valvoa tieliikennelain säännösten noudattamista rajanylityspaikoilla. Nykyään Rajavartiolaitos valvoo rajanylityspaikoilla ajoneuvojen liikennekelpoisuutta ja kuljettajien ajokuntoisuutta. Jatkossa se voisi valvoa myös muun muassa liikennesääntöjen ja liikenteen ohjauslaitteiden noudattamista.

Rajavartiolaitoksen käytössä oleviin salaisiin pakkokeinoihin rikoksen selvittämiseksi lisättäisiin televalvonta Rajavartiolaitoksen tutkittavaksi kuuluvien törkeän väärennyksen, törkeän kätkemisrikoksen ja ammattimaisen kätkemisrikoksen selvittämiseksi.

Nykyään Rajavartiolaitos voi käyttää televalvontaa selvittäessään törkeää laittoman maahantulon järjestämistä ja siihen liittyvää ihmiskauppaa, törkeää metsästysrikosta ja törkeää laittoman saaliin kätkemistä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2018 alussa.

Lisätietoja hankkeesta

Lisätietoja

lainsäädäntöneuvos Jaana Heikkinen, p. 0295 421 603, [email protected]

 
Sivun alkuun