Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Rakennerahasto-ohjelmien hallinnointia esitetään uudistettavaksi

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 2.11.2006 9.32
Tiedote -

Hallitus päätti tänään 2. marraskuuta esittää, että tasavallan presidentti antaisi eduskunnalle hallituksen esityksen rakennerahastolaiksi sekä laeiksi alueiden kehittämislain ja Kainuun hallintokokeilusta annetun lain muuttamisesta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2007 alkaen. Rakennerahastolaki kumoaa rakennerahasto-ohjelmien kansallisesta hallinnoinnista annetun lain. Uusi laki koskisi uudella ohjelmakaudella 2007-2013 hallinnoitavia rakennerahasto-ohjelmia. Tulevalla ohjelmakaudella Suomessa toteutetaan alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitetta ja Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitetta.

Laissa ehdotetaan otettavaksi huomioon elokuun alussa 2006 voimaan tullut Euroopan yhteisön rakennerahastoja koskeva uusi lainsäädäntö. Lakiin ehdotetaan otettavaksi säännökset ohjelmatyöstä, rakenneohjelmien hallinnoinnista, seurannasta, valvonnasta ja tarkastuksesta. Lisäksi lakiin otettaisiin säännökset hallinto- ja seurantakomiteoista ja niiden tehtävistä. Tarkastustoiminta ehdotetaan keskitettäväksi valtiovarainministeriöön.

Alueilla keskeisenä toimielimenä toimisi maakunnan yhteistyöryhmä, jonka tehtävänä olisi suunnata rakennerahastovaroja alueella ohjelmia toteuttaville viranomaisille. Maakunnan yhteistyöryhmä myös sovittaa yhteen rakennerahastoista, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta ja Euroopan kalatalousrahastosta rahoitettavia toimenpiteitä.

Lisätietoja: aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä (09) 160 42838, lainsäädäntöneuvos Kari Parkkonen (09) 160 42311

 
Sivun alkuun