Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Henkilötietojen käsittelyä koskevan lainsäädännön uudistuspaketti eduskuntaan

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 14.6.2012 11.43
Tiedote -

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen, jonka tavoitteena on tarkistaa poliisin henkilötietojen käsittelyä koskevan lain kansallisessa soveltamisessa esiin tulleet epäkohdat.

Samalla päivitetään vuodesta 2003 voimassa ollut laki vastaamaan poliisin ja muiden viranomaisten toimintaympäristöä. Tarkoituksena on huomioida lain voimaantulon jälkeiset kansalliset ja kansainväliset lainsäädäntömuutokset sekä viranomaisten välisen tiedonvaihtoyhteistyön lisääntyminen. Esityksessä ei ehdoteta poliisille uusia toimivaltuuksia.

Henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa annettuun lakiin tehtäisiin poliisitoimen ehdotuksia vastaavat tekniset ja sisällölliset muutokset.

Nyt annettava esitys vastaa sisällöllisesti eduskunnalle jo vuonna 2010 annettua hallituksen esitystä, joka raukesi eduskunnan vaihduttua keväällä 2011.

Lisätietoja: Poliisiosasto, ylitarkastaja Tiina Nuutinen, 071 878 8563 ja Rajavartio-osasto, ylitarkastaja Anne Ihanus, 071 872 1607

 
Sivun alkuun