Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvosto esittää sosiaaliturvamaksusta vapautumisen laajentamista

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 12.9.2006 6.26
Tiedote -

Valtioneuvosto päätti tänään 12. syyskuuta esittää, että tasavallan presidentti antaisi eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapautumisesta eräissä kunnissa vuosina 2003-2009 annetun lain muuttamisesta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2007.

Työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta eräissä kunnissa vuosina 2003 -2009 annetun lain soveltamisalaa laajennetaan siten, että maksuvapautusta sovelletaan myös työnantajaan, jolla on kiinteä toimipaikka Ilomantsin tai Juuan kunnassa, Lieksan tai Nurmeksen kaupungissa taikka Rautavaaran tai Valtimon kunnassa. Lakia sovellettaisiin ehdotetussa muodossa ensimmäisen kerran tammikuussa 2007 maksettujen palkkojen perusteella määräytyvään helmikuussa 2007 suoritettavaan sosiaaliturvamaksuun.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Auli Valli-Lintu (09)160 44500

 
Sivun alkuun