Asetus lausuntokierrokselle: kotoutumiseen lisäsäästöjä
Valtioneuvoston asetukseen tehtäisiin muutoksia, joilla toteutetaan pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelman kirjauksia sekä hallituksen sopimia säästöjä kotoutumisen edistämisen rahoitukseen.
Muutokset valtioneuvoston asetukseen kotoutumisen edistämiseen liittyvistä laskennallisista korvauksista ovat lausuntokierroksella 19.8.– 30.9.2026.
Muutosten taustalla on kotoutumispalveluiden uudistus, joka tulee voimaan 1.1.2027. Uudistuksen myötä laskennalliseen korvaukseen sisältyvä työvoimakoulutuksena toteutettavan kotoutumiskoulutuksen rahoitus siirtyy osaksi kuntien peruspalvelujen valtionosuutta.
Asetusmuutoksella tehtäisiin tasoleikkaukset laskennallisen korvauksen määriin. Vuoden 2027 tasossa vähennys laskennalliseen korvaukseen olisi noin 30 miljoonaa euroa, kun otetaan myös huomioon Manner-Suomelle aiemmin sovittu kompensaatio. Siirto kunnille maksettavasta laskennallisesta korvauksesta kuntien peruspalvelujen valtionosuusrahoitukseen olisi noin 25 miljoonaa euroa.
Laskennallista korvausta maksetaan valtion varoista kunnille, hyvinvointialueille sekä Ahvenanmaan maakunnan viranomaisille kotoutumista edistävien palvelujen järjestämisestä.
Asetusmuutos tulisi voimaan 1.1.2027, eli samanaikaisesti kotoutumispalveluiden uudistuksen kanssa.
Lisätiedot:
johtava asiantuntija Mira Sinkkonen, p. 0295 047 293
neuvotteleva virkamies Paula Karjalainen, p. 0295 047 117
TEM tiedote 23.4.2026: Hallitus antoi eduskunnalle esityksen kotoutumispalveluiden uudistuksesta