Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Luonnos Business Finland -lain henkilöstön siirtymäsäännöksistä lausunnoille

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 16.9.2022 12.33
Tiedote
Business Finland

Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää lausuntoa Business Finland –lain muutoksia koskevaan hallituksen esitysluonnokseen sisältyvistä Business Finland -yhtiön tehtävien ja henkilöstön siirtoa koskevista säännöksistä. Asian kiireellisyyden takia lausuntoaikaa on 27.9.2022 asti.

TEM pyysi toukokuussa 2022 lausuntoja Business Finland -lain muutoksista, jotka koskivat erityisesti Business Finland -yhtiön julkisten hallintotehtävien täsmentämistä lain tasolla. Lausunnoilla ollut luonnos sisälsi arvion esityksen vaikutuksista Business Finlandin organisaatioon ja henkilöstöön. Toukokuun esitysluonnoksessa todettiin, että tiettyjä Business Finland -yhtiön tehtäviä ja työntekijöitä on tarpeen siirtää yhtiöstä rahoituskeskukseen. 

Esitysluonnos ei kuitenkaan sisältänyt säännöksiä yhtiön tehtävien ja henkilöstön siirtymisestä rahoituskeskukseen. Lausuntopalautteen perusteella työryhmä on täsmentänyt esitysluonnoksessa Business Finland -yhtiön hoitamia julkisia hallintotehtäviä sekä lisännyt esitysluonnokseen säännökset, jotka koskevat yhtiön tehtävien ja henkilöstön siirtoa rahoituskeskukseen.

Säädöshankkeen taustalla on eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen 2019 antama päätös koskien julkisten hallintotehtävien siirtämistä Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandilta Business Finland -yhtiölle ja tehtäväsiirtojen suhdetta perustuslakiin. Lisäksi Valtiontalouden tarkastusvirasto suositteli tehtäväjaon arvioimista kokonaisuutena uudelleen.

Lisätiedot: 
johtava asiantuntija Maria Hauptmann, TEM, p. 029 5047 334
 

 
Sivun alkuun