Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvosto linjasi kantansa EU:n ilmastopaketin ehdotukseen taakanjakoasetuksen uudistamisesta

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 30.9.2021 13.34
Tiedote

Valtioneuvosto korostaa kannassaan kustannustehokkuutta päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa. Suomelle esitetty päästövähennysvelvoite on kunnianhimoinen, mutta tiukka tavoite tukee samalla omaa tavoitettamme olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

EU-komissio ehdottaa, että taakanjakosektorin päästövähennysvelvoitetta kiristettäisiin koko EU:ssa 10 prosenttiyksiköllä eli nykyisestä 30 prosentista 40 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta. Komissio ehdottaa Suomen velvoitteeksi 50 prosenttia, kun se nyt on 39 prosenttia. Uusi velvoite tarkoittaa, että päästövähennyksiä tulee taakanjakosektorilla löytää tähän asti suunniteltua enemmän ja nopeammin.

Ehdotuksen mukaan velvoitteet vaihtelevat eri jäsenvaltioilla 10 prosentista 50 prosenttiin. Velvoite perustuisi bruttokansantuote per capita -malliin, kuten nykyisinkin.

Joustojen rooli korostuu, kun velvoite kiristyy

Valtioneuvosto pitää hyvänä, että päästökaupan ulkopuolisten toimialojen päästövähennysvelvoitteita koskevan taakanjakoasetuksen soveltamisala säilyisi pääpiirteissään nykyisenä. Valtioneuvoston mukaan on hyvä, että tieliikenne ja rakennusten lämmitys säilyvät edelleen taakanjaon piirissä vuoteen 2030 asti.

Valtioneuvosto korostaa kannassaan kustannustehokkuutta velvoitteen saavuttamisessa. Komissio esittää kaikkien nykyisinkin käytössä olevien eri sektoreiden välisten ja sisäisten joustokeinojen säilyttämistä ja myös yhtä uutta joustoa. Valtioneuvosto pitää joustojen roolia tärkeänä etenkin nyt, kun velvoite kiristyy.

Taakanjakoasetus on yksi 55-valmiuspaketin lainsäädäntöehdotuksista

Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa ehdotuksensa 55-valmiuspaketiksi, jolla pannaan toimeen EU:n tavoite vähentää päästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että 55-valmiuspaketin kunnianhimon taso kokonaisuudessaan varmistetaan ja 55 prosentin päästövähennystavoite saavutetaan tai ylitetään.

Taakanjakoasetus on yksi paketin lainsäädäntöehdotuksista. Asetusta sovelletaan päästökaupan ulkopuolisilla aloilla, eli muun muassa liikenteen, maatalouden ja rakentamisen päästöihin. Yhteensä EU:n taakanjakosektori vastaa 60 prosentista EU:n kasvihuonekaasupäästöistä. 

Voimassa oleva taakanjakoasetus sisältää jäsenmaille määritetyt määrälliset, prosentteina ilmaistut ja sitovat päästövähennysvelvoitteet vuosille 2021–2030. Kansalliset päästövähennysvelvoitteet määritellään pääosin suhteellisesti perustuen asukasta kohden laskettuun bruttokansantuotekriteeriin. Lisäksi asetus sisältää muun muassa säännöt vuotuisten päästökiintiöiden määrittämiseksi ja säännöt jäsenvaltioiden käytettävissä olevista erilaisista joustokeinoista.

Valtioneuvoston kanta on kuvattu eduskunnalle toimitetussa U-kirjeessä. U-kirje laaditaan niistä EU:ssa päätettävistä asioista, jotka sisältönsä puolesta kuuluisivat eduskunnan toimivaltaan, jos Suomi ei olisi EU:n jäsen.

Lisätiedot:

Marjo Nummelin
Ympäristöneuvos
ympäristöministeriö
p. 0295 250 227
[email protected]

 
 
Sivun alkuun