Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministerit Niinistö, Mykkänen ja Häkkänen: Kiinteistöomistukset ovat osa kokonaisturvallisuutta - valvontaa tehostettava

oikeusministeriöpuolustusministeriösisäministeriö
Julkaisuajankohta 29.11.2018 14.16
Tiedote

Hallitus on tänään antanut eduskunnalle esityksen kansallisen turvallisuuden huomioon ottamisesta alueiden käytössä ja kiinteistönomistuksissa koskevaksi lainsäädännöksi. Hallituksen esitykseen sisältyy yhteensä kahdeksan lakiehdotusta.

Esityksessä ehdotetaan ensinnäkin säädettäväksi laki eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta. Lakiehdotuksen mukaan ETA-alueen ulkopuolisen valtion kansalainen tai yhteisö tarvitsisi luvan kiinteistön hankintaan Suomesta. Lisäksi esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion etuosto-oikeudesta, jonka mukaan valtiolla olisi etuosto-oikeus tiettyjen strategisten kohteiden lähellä tapahtuvissa kiinteistökaupoissa. Luvanvaraisuutta ja etuosto-oikeutta täydentäisi uusi kokonaisturvallisuuden tarpeita palveleva lunastuslaki, jolla korvattaisiin nykyinen puolustuslunastuslaki.

Mainituilla laeilla luotaisiin kolme toisiaan täydentävää keinoa, joiden avulla valtio voisi tarvittaessa puuttua kansallista turvallisuutta vaarantavaan kiinteistöjen omistukseen ja käyttöön.

Lakiehdotukset on samalla valmisteltu siten, että niistä aiheutuva hallinnollinen taakka ja vaikutus normaaliin kiinteistönvaihdantaan jäisi mahdollisimman pieneksi. Esityksen tarkoituksena ei siten ole laajamittaisesti puuttua kiinteistönomistukseen Suomessa tai vaikeuttaa kansainvälisiä investointeja Suomeen.    

Hallituksen esitykseen sisältyvät muut lakiehdotukset koskevat kansallisen turvallisuuden tarpeiden huomioimista alueiden käytön suunnittelussa sekä viranomaisten välisen tiedonvaihdon parantamista. Ehdotusten ensisijaisena tarkoituksena on varmistaa, että turvallisuusviranomaisilla on riittävä tilannekuva kiinteistöjen omistuksista ja käytöstä Suomessa.

Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan on tärkeää, että lakipaketin ansiosta viranomaiset saavat riittävän luotettavan, kattavan ja ajantasaisen tilannekuvan kiinteistön omistuksesta kansallisesti strategisten kohteiden läheisyydessä. -Samalla viranomaisten puuttumismahdollisuudet erilaisisiin tilanteisiin kansallisen turvallisuuden niin vaatiessa paranevat merkittävästi.

 -Turvallisuusympäristö on muuttunut. Turvallisuusviranomaisilla tulee olla riittävät keinot uudenlaisiin uhkiin varautumiseen. Nyt ehdotettavalla sääntelyllä annettaisiin viranomaisille mahdollisuus valvoa kiinteistönkauppaa nykyistä paremmin ja puuttua ennalta, mikäli kiinteistökaupassa havaitaan jotain turvallisuudelle kriittisiä maakauppoja. Esitetty sääntely mahdollistaisi kiinteistökaupan ja valtion turvallisuuden näkökulmien huomioimisen samanaikaisesti, toteaa oikeusministeri Antti Häkkänen.

 -Ulkomaalaiset ovat tervetulleita elävöittämään maatamme myös kiinteistön omistajina. Jatkossa pystymme paremmin valvomaan ja estämään ne tapaukset, joissa tätä oikeutta voitaisiin käyttää Suomea vakavasti vahingoittavalla tavalla väärin, sanoo sisäministeri Kai Mykkänen.

Hallituksen esitys perustuu valtioneuvoston kanslian johtaman laajapohjaisen työryhmän mietintöön, joka luovutettiin pääministerille 28.6.2018.

Ehdotettujen lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020.

Lisätietoja antavat puolustusministeriössä hallitussihteeri Perttu Wasenius p. 0295 140 603 ja oikeusministeriössä lainsäädäntöjohtaja Pekka Pulkkinen p. 0295 150 224. 

Antti Häkkänen Jussi Niinistö Kai Mykkänen hallitus
 
Sivun alkuun