Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pääministeri Sipilä tapasi Ruotsin pääministerin Tukholmassa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 8.6.2015 19.10
Tiedote 293/2015

Pääministeri Juha Sipilä on tehnyt pääministerikautensa ensimmäisen ulkomaanvierailun Ruotsiin maanantaina 8. kesäkuuta.

Pääministeri Sipilä tapasi Tukholmassa Ruotsissa pääministeri Stefan Löfvenin.

- Suomi ja Ruotsi ovat toistensa tärkeimmät kumppanit. Tämä ei muutu hallitusten vaihtuessa, totesi pääministeri Sipilä.

Pääministerit keskustelivat maiden kahdenvälisistä suhteista kuten talous- ja puolustuskysymyksistä.

- Ruotsi on Suomen merkittävin taloudellinen kumppani, ja talouksiemme yhdentyminen jatkuu. Muun muassa digitalisaatio tulee tarjoamaan taloudelliselle yhteistyöllemme yhä uusia mahdollisuuksia, Sipilä sanoi.

- Euroopan muuttuneen turvallisuustilanteen vuoksi Suomen ja Ruotsin läheinen turvallisuus- ja puolustusalan yhteistyö on entistäkin tärkeämpää. Maamme osallistuvat yhdessä myös pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön ja toimivat aktiivisina Nato-kumppaneina, Sipilä totesi.

Pääministerit keskustelivat myös ajankohtaisista EU- sekä kansainvälisistä kysymyksistä.

Lisätietoja: erityisavustaja (kansainväliset asiat) Anna-Kaisa Heikkinen, p. 040 748 3867; EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 315, valtioneuvoston kanslia; ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia.

 
Sivun alkuun