Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomelta 50 miljoonan euron laina kehitysmaiden maatalouden kehittämiseen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 7.3.2019 13.53
Tiedote

Suomi myöntää pitkäaikaisen kumppanuuslainan Kansainväliselle maatalouden kehittämisrahastolle (IFAD). IFADin pääjohtaja saapuu Suomeen 13.-14. maaliskuuta.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen on tänään tehnyt päätöksen myöntää pitkäaikainen laina YK:n alaiselle Kansainväliselle maaseudun kehittämisrahastolle (IFAD).

Laina on määrältään 50 miljoonaa euroa ja sen takaisinmaksuaika on 40 vuotta. Laina myönnetään ulkoministeriön hallinnoimasta kehitysyhteistyön finanssisijoitusmäärärahasta.

”IFADille annettava laina täydentää merkittävästi Suomen työtä kehitysmaiden ruokaturvan parantamiseksi. Lisäksi järjestö painottaa työssään tasa-arvoa ja ilmastokysymyksiä, mikä on hyvin linjassa Suomen tavoitteiden kanssa. Hankkeet auttavat pienviljelijöitä sopeutumaan ilmastonmuutokseen ja hankkeiden hyödynsaajista puolet on naisia”, toteaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen.

IFADin työ liittyy keskeisesti YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin poistaa äärimmäinen köyhyys ja nälkä maailmasta. Edelleen yli 800 miljoonaa ihmistä näkee nälkää ja lisäksi kaksi miljardia ihmistä kärsii ruoan heikosta laadusta. Ilmastonmuutos ja konfliktit ovat kääntäneet nälkää näkevien määrän kasvuun. IFAD tukee pienviljelijöitä, jotka tuottavat yli 80 prosenttia kehitysmaissa kulutetusta ruoasta, mutta kärsivät usein itse nälästä.
Kehityspankin tavoin toimiva IFAD myöntää kehitysmaille lahjamuotoista rahoitusta sekä pitkäaikaisia luottoja. Kumppanuuslainalla ja 10,6 miljoonan euron perinteisellä lahjarahoituksella Suomi osallistuu IFADin lisärahoituskierrokseen.

IFADin pääjohtaja Gilbert Houngbo vierailulle Suomeen 13.-14.3.2019

Suomen ja IFADin välisen lainasopimuksen saapuu allekirjoittamaan IFADin pääjohtaja Gilbert Houngbo. Ministeri Virolainen ja pääjohtaja Houngbo keskustelevat muun muassa suomalaisen osaamisen ja tietotaidon nykyistä paremmasta hyödyntämisestä IFADin työssä. 
”Juuri alkanut jäsenyytemme IFADin johtokunnassa antaa erinomaiset mahdollisuudet vaikuttaa rahaston työhön”, ministeri Virolainen sanoo.

Pääjohtaja Houngbon vierailun yhteydessä järjestetään torstaina 14.3. seminaari, jonka aiheena on Kehitysmaiden pienviljelijöiden sopeutuminen ilmastonmuutokseen.

Pääjohtaja Houngbo pitää seminaarissa key note -puheenvuoron.

Lisätiedot: Max von Bonsdorff, kehitysrahoituksen ja yksityisen sektorin yksikkö, puh. 050 344 1014 ja Juha Kirstilä, ulkomaankauppa- ja kehitysministerin erityisavustaja puh. 040 552 8200

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].

 
Sivun alkuun