Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomi koordinoi EU:n konsuliyhteistyötä Nepalissa

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 29.4.2015 15.44
Tiedote 119/2015

Suomi on keskiviikkona 29.4 ottanut vastuulleen EU:n konsuliyhteistyön yhteensovittamisen Nepalissa. Viikonlopun maanjäristyksen jäljiltä maassa on noin 9.000 EU-kansalaista, joista tavoittamatta on hieman yli tuhat.

Katmandussa toimii Suomen lisäksi vain Britannian, Ranskan, Saksan ja Tanskan suurlähetystöt, minkä lisäksi useat maat ovat lähettäneet paikalle väliaikaisia vahvistuksia. Mukana yhteistyössä on muitakin valtioita, muun muassa Yhdysvallat. Suomen suurlähetystössä työskentelee väliaikaisesti myös Euroopan ulkosuhdehallinnon asiantuntija.

Lisätietoja: tiedottaja Danica Vihinen, 0295 351 769

 
Sivun alkuun