Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uusia Suomi-emojeita yhdistää ylpeys alkuperäiskansasta ja vähemmistöistä sekä arktisuus

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 6.2.2017 10.01
Tiedote

Lehdistötiedote 24/2016
6.2.2017

Suomi julkaisee tänään, saamelaisten kansallispäivänä, seitsemän uutta Suomi-emojia. Finland emoji -kokoelma täydentyy Saamen lipulla, Tom of Finlandilla ja arktista osaamista, luontoa sekä hauskuutta kuvaavilla aiheilla. Suomi julkaisi ensimmäisenä maana maailmassa valtiolliset emoji-kuvasymbolit joulukuussa 2015 osana ulkoministeriön tuottaman ThisisFINLAND-maakuvasivuston joulukalenteria, sekä täydensi kokoelmaa viimeksi suomalaisuuden päivänä keväällä 2016.

Arktiset emojit

Suomi on Euroopan Unionin pohjoisin valtio ja koko maan lasketaan kuuluvan arktiseen alueeseen. ”Suomi on yksi maailman johtavia valtioita arktisesta sijainnista johtuen, ei siitä huolimatta. Emme ole kuitenkaan ainoastaan sopeutuneet ilmastoomme, vaan osaamme siitä myös nauttia”, ulkoministeriön Eurooppa- ja lähialueviestinnän yksikön päällikkö Ville Cantell sanoo. Uudet kuvakkeet on tehty myös huomioimaan toukokuussa alkava Arktisen neuvoston Suomen puheenjohtajuus.

Yksi emojeista kuvaa Helsingin Senaatintorille eksynyttä jääkarhua (”Jääkarhu, jota ei ole”), toinen mummoa lumessa, joka menee vaikka läpi harmaan talven, kolmas revontulia. Saamen lipulla on haluttu kunnioittaa Euroopan unionin ainoaa alkuperäiskansaa. Saamen lippua ei ole saatavilla Unicode-emojeissa, jotka ovat valmiina päätelaitteissa. Arktiset emojit, aiemmin julkaistut ja uudet, löytyvät yhtenä, esim. opetustarkoituksiin hyvin soveltuvana, kokonaisuutena tältä sivustolta: https://finland.fi/arctic-emojis

Tom of Finland -emoji

Tom of Finland –elokuva saa ensi-iltansa 24.2.17. Ensi-illan sekä maaliskuussa voimaan tulevan tasa-arvoisen avioliittolain kunniaksi Suomi lisää samalla emojikokoelmaansa Tom of Finland –emojin.

Taiteilija Touko Laaksosen (1920-1991) globaali vaikutus ihmisoikeuksien edistämiseen, seksuaalivähemmistöjen itsetuntoon ja suvaitsevaisuuden lisäämiseen on ollut, ja on yhä, merkittävä.

Laaksonen lasketaan usein Suomen kuuluisimmaksi kuvataiteilijaksi ja hänen töitään on mm. Helsingissä sijaitsevan nykytaiteen museo Kiasman, New Yorkin modernin taiteen museon sekä Los Angelesin modernin taiteen museon kokoelmissa. Lisää Tom of Finlandista sivustolla: https://finland.fi/arts-culture/from-the-fringe-to-the-mainstream/

Suomi-emojeista yleisesti

Suomi-emojikokoelma on ollut maailmalla valtava hitti, saadeen lukuisia kansainvälisiä palkintoja sekä tavoittaen lähes 200 miljoonaa ihmistä. Valtiolliset emojit jaksavat yhä kiinnostaa.

”Näidenkin uusien emojien suunnittelussa on vältetty tiukkapipoisuutta. Toisaalta ne välittävät selvästi omaa viestiään siitä, mitä Suomi pitää tärkeänä: luonnon monimuotoisuutta ja luontevaa yhteiseloa sekä luonnon asettamien haasteiden että toistemme kanssa ”, ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Petra Theman kertoo.

Finland emojis -kokoelmassa on nyt yhteensä 56 emojia, jotka ovat ladattavissa App Store- ja Google Play -sovelluskaupoista ilmaiseksi. Emojit voi ladata myös kuvina ThisisFINLAND-maakuvasivustolta osoitteesta finland.fi/emoji. Sivuilla kerrotaan myös kutakin emojia kuvaava selitys. Emojikuvaukset julkaistaan tavanomaisten ThisisFINLAND-kielten (englanti, espanja, kiina, venäjä, saksa, ranska, portugali, arabia) lisäksi myös japaniksi, sillä emojit ovat Japanista lähtöisin oleva symbolikieli.

Suomi-emojit ovat emojitarroja, jotta ne näyttäisivät kaikilla päätelaitteilla samoilta. Suomi on saanut kaksi aiemmin ilmestynyttä Suomi-emojia osaksi Unicode-näppäimistöemojeita (sauna ja villasukat). Ne tulevat käyttöön emojinäppäimistöihin automaattisesti, kun päätelaite- ja sovellusvalmistajat ovat päivittäneet omat emojikokoelmansa ja ohjelmistonsa, todennäköisesti kesällä 2017. Suomi-emojit on piirtänyt ja suunnitellut yhdessä ulkoministeriön kanssa Art Director Bruno Leo Ribeiro.


Lisätietoja: Petra Theman, yksikönpäällikkö, maakuvayksikkö, puh.
0295 351 558

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].

 
Sivun alkuun