Lainsäädännön arviointineuvosto
Hyödyllisyysmallioikeuden muutoksen yritysvaikutuksia tulee tarkentaa
Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut työ- ja elinkeinoministeriölle lausunnon hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamista koskevasta lakiesityksestä. Esityksen perusteella saa hyvän käsityksen asian taustasta, valmistelusta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista. Olennaiset vaikutuslajit on tunnistettu ja esityksen keskeiset vaikutukset on arvioitu. Yritysvaikutuksia tulee vielä tarkentaa.
Lakiesityksen mukaan hyödyllisyysmallilla suojattavalta keksinnöltä edellytettäisiin jatkossa samaa keksinnöllisyyden tasoa kuin patentilla suojattavalta keksinnöltä. Ehdotettu muutos tarkoittaisi sitä, että hyödyllisyysmallisuojaa voisivat saada vain sellaiset keksinnöt, jotka täyttävät patentoitavuuden edellytykset. Ehdotuksen tavoitteena on vähentää nykyisen lain soveltamiseen liittyviä tulkintaongelmia ja parantaa sääntelyn ennakoitavuutta.
Arviointineuvosto katsoo, että lakiesityksessä on kuvattu patentin ja hyödyllisyysmallin keskeiset erot. Lisäksi hyödyllisyysmallin keksinnöllisyysvaatimuksen ongelmia on käsitelty selkeästi. Esityksen mukaan hyödyllisyysmalli on tarkoitettu pienemmän kehitysaskeleen keksinnöille.
Esitystä voisi kuitenkin havainnollistaa konkreettisilla esimerkeillä patentin ja hyödyllisyysmallin eroista. Tämä auttaisi aiheeseen vähemmän perehtyneitä lukijoita hahmottamaan, millaisiin keksintöihin haetaan hyödyllisyysmallia ja millaisiin patenttia. Lisäksi olisi hyödyllistä tarkastella, mille toimialoille ja millaisille toimijoille hyödyllisyysmallit tyypillisesti keskittyvät ja poikkeavatko nämä toimialat ja toimijat patenttien haltijoista.
Arviointineuvosto katsoo, että yritysvaikutuksia on käsitelty pääosin hyvin. Vaikutusarviossa on hyödynnetty tutkimustietoa ja ulkomaiden kokemuksia. Arvion perusteella saa käsityksen siitä, että hyödyllisyysmallijärjestelmällä ei ole kovin suurta merkitystä yritysten innovaatiotoiminnan kannusteena.
Arviointineuvosto kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että vaikutuksia pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sekä yksittäisiin keksijöihin ei ole juuri tarkasteltu. Kyse on toimijoista, joiden keksinnöt eivät jatkossa välttämättä täyttäisi keksinnöllisyysvaatimusta. Immateriaalioikeuksilla voidaan katsoa olevan kaupallista-arvoa sen haltijalle. Vaikutuksia näiden toimijoiden näkökulmasta tulisi kuvata tarkemmin.
Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto on annettu hallituksen esitysluonnoksesta laiksi hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta (hankenumero: TEM113:00/2025), jonka työ- ja elinkeinoministeriö toimitti arviointineuvoston käyttöön sähköpostitse 4.6.2026. Lausunto on julkinen.
Arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos täyttää hyvin lainvalmistelun vaikutusarviointiohjeen vaatimukset. Arviointineuvosto suosittelee, että hallituksen esitysluonnosta täydennetään neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.
Lisätietoja: johtava asiantuntija Annika Collin, lainsäädännön arviointineuvoston sihteeristö, p. 0295 160 589 ja arviointineuvos Meri Virolainen, lainsäädännön arviointineuvoston pääsihteeri, p. 0295 160 202
Lainsäädännön arviointineuvosto on itsenäinen ja riippumaton toimielin, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja hallituksen esitysten luonnoksista ja niiden vaikutusarvioinneista.