Pääministeri Orpo tapasi Euroopan komission ja parlamentin johdon Brysselissä
Pääministeri Petteri Orpo keskusteli Brysselissä keskiviikkona 28. kesäkuuta Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ja Euroopan parlamentin puhemies Roberta Metsolan kanssa.
Keskusteluiden pääaiheena oli Suomen uuden hallituksen EU-politiikka sekä Eurooppa-neuvoston teemat. Pääministeri Orpo kertoi, että yksi tärkeimmistä asioista on EU:n yhtenäinen ja vahva tuki Ukrainalle - niin kauan kuin on tarpeen. Suomen EU-politiikassa painottuvat vahvasti myös esimerkiksi oikeusvaltioperiaate, vahvat EU:n sisämarkkinat sekä unionin kansainvälisen aseman ja turvallisuuden vahvistaminen.
Suomi katsoo, että nykyisestä EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä löytyy varoja, joita voidaan käyttää myös mahdollisiin uusiin tarpeisiin kuten puolustusteollisuuden vauhdittamiseen.
”Hallitus ajaa tehokkaasti Suomen etua ja Suomelle tärkeitä asioita jo siinä vaiheessa, kun esityksiä valmistellaan Brysselissä. Nostin tapaamisissa esille Suomelle tärkeän metsäsektorin roolin niin kansantaloudellisesti kuin Euroopan laajuisten ilmastohyötyjen kannalta. Sisämarkkinoita ja EU:n kilpailukykyä on kehitettävä kilpailun, ei valtiontukien kautta. Korostin, että kaikessa valmistelussa on huomioitava jäsenmaiden erityistarpeet ja olosuhteet”, pääministeri Orpo sanoi.
Pääministeri Orpo on Brysselissä torstaina alkavaa kaksipäiväistä Eurooppa-neuvostoa varten.
Lisätietoja: Erityisavustaja (EU-asiat) Tuomas Tikkanen p. 040 523 5768 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia