Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

Pääministeri Sipilä mukana kasvuyritystapahtuma Slushin Kiinan-avauksessa

21.9.2015 16.00
VNK

Pääministeri Juha Sipilä osallistuu lokakuussa kasvuyrittäjyys- ja teknologiatapahtuma Slushin Kiinan-avaukseen Pekingissä. ”Slush China” -tapahtuma järjestetään Kiinan pääkaupungissa 13. lokakuuta. Tapahtuma edistää innovaatio-, teknologia- ja talousyhteistyötä Suomen ja Kiinan välillä sekä tukee yrittäjyyden kehittämistä Kiinassa. Osallistujien joukossa on muun muassa niin kiinalaisia kuin suomalaisiakin kasvuyrittäjiä sekä kiinalaisia ja kansainvälisiä sijoittajia.

Slush on kasvanut muutamassa vuodessa yhdeksi maailman merkittävimmistä kasvuyritystapahtumista. Tämän vuoden marraskuussa järjestettävään Helsingin-tapahtumaan saapuu 15 000 osallistujaa lähes sadasta maasta. Suurin osa uusista työpaikoista syntyy tällä hetkellä kasvuyrityksiin.

Sivun alkuun