Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

Ulkoministeri Soini EU:n ulkoasiainneuvoston kokoukseen Brysseliin

Ulkoasiainministeriö
15.1.2016 15.53
Tiedote

Tiedote 6/2016
15.1.2016

EU:n ulkoministerit kokoontuvat ulkoasiainneuvoston kokoukseen 18. tammikuuta Brysselissä. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini. Kokouksen aiheita ovat Irak, Ukraina ja Syyria. Lisäksi ulkoministerit keskustelevat epävirallisella lounaalla Jordanian ulkoministeri Nasser Judehin kanssa EU:n ja Jordanian välisestä yhteistyöstä kansainvälisissä ja alueellisissa kysymyksissä.

Ulkoasiainneuvostossa on esillä Syyrian konfliktin ajankohtainen tilanne. Keskeinen aihe on poliittinen prosessi Syyrian konfliktin ratkaisemiseksi. Lisäksi kokouksessa keskustellaan Lontoossa 4.2.2016 järjestettävän kansainvälisen Syyrian avunantajakonferenssin tavoitteista.

Kokouksessa keskustellaan myös Irakin ajankohtaisesta tilanteesta EU:n ulkosuhteiden korkean edustajan Federica Mogherinin tilannekatsauksen pohjalta. Esillä on niin ikään EU:n rooli alueella sekä ISIL:n vastainen toiminta.

Lisäksi kokouksessa on esillä Ukrainan ajankohtainen tilanne, ml. reformien edistyminen.

Ulkoministeri Soini osallistuu ulkoasiainneuvoston yhteydessä myös Tanskan isännöimään epäviralliseen EU:n ulkoministereiden ja Ukrainan ulkoministeri Pavlo Klimkinin väliseen tapaamiseen, samoin kuin Itävallan ja Unkarin isännöimään epäviralliseen tapaamisen Makedonian ulkoministeri Nikola Poposkin kanssa.

Lisätietoja: Ulkoministeri Soinin diplomaattiavustaja Jussi Tanner, puh. +358 40 352 0947 sekä eurooppakirjeenvaihtajan sijainen Stefan Lee, puh. +358 50 436 2337

EU
 
Sivun alkuun