Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ulkoministeriö mukana Maailma kylässä -festivaaleilla – teemana ilmastonmuutos

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 21.5.2019 10.00
Uutinen

Ulkoministeriö osallistuu Maailma kylässä festivaaleille viikonloppuna 25.–26. toukokuuta. Rautatientorilla ja Kaisaniemen puistossa järjestettävän tapahtuman teemana on tänä vuonna ilmastonmuutos.

Ulkoministeriön teltassa voi tutustua ilmastonmuutos-teemaan ja Kehitys-Utveckling-lehdistä koottuun näyttelyyn. Kuva: Hanna Päivärinta/UM

Ulkoministeriön teltta löytyy tuttuun tapaan Rautatientorilta. Ilmastonmuutos-teeman lisäksi teltassa on esillä 50-vuotta täyttävä Kehitys-Utveckling-lehti.

Teltassa voi tutustua Kehitys-lehden vanhoista jutuista ja kuvista tehtyyn näyttelyyn. Lehden vanhat numerot kertovat kehitysyhteistyössä toistuneista teemoista ja globaaleista, aikanaan uusista ilmiöistä. Lisäksi ne välittävät kuvaa siitä, miten globaali etelä on nähty eri vuosikymmenten saatossa.

Kävijöiden on myös mahdollista äänestää suosikkiaan viime vuosien kansikuvista. Arvontaan osallistuvien kesken ulkoministeriö arpoo tuotepalkintoja.

Paneelikeskustelussa ilmastonmuutos ja kehitysyhteistyö

Ulkoministeriön tuottamassa paneelikeskustelussa aiheena on Ilmastonmuutos Suomen kehitysyhteistyössä. Keskustelu käydään Rautatientorilla sijaitsevalla Mekong-lavalla lauantaina klo 14-14.45. Keskustelun juontaa toimittaja Hanna Nikkanen.

Lavalla puhutaan siitä, miten Suomi vastaa ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin kehitysyhteistyön keinoin. Lisäksi kuullaan, miten ilmastonmuutos tuntuu kehitysmaiden kansalaisten arjessa. Kaikkein köyhimmät kantavat ilmastonmuutoksesta suurimmat seuraukset.

Keskustelijoina ovat neuvonantaja Riikka Mikkola ulkoministeriön humanitaarisen avun yksiköstä, toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi kehitysrahoituslaitos Finnfundista, lähetystyöntekijä Mikko Pyhtilä Suomen lähetysseurasta ja Agenda-nuorista Riina Pursiainen.

Journalistit kertovat työstään

Mitä media kertoo meille globaalista etelästä, ja mitä se ei useinkaan onnistu kertomaan? Onko kuvassa päivittämisen tarvetta? Lauantaina klo 15.15-16 Taiga-lavalla (Kansallisteatterin kulma) pureudutaan toimittajan työhön ja median välittämään kuvaan kehitysmaista.

Keskustelua vetää ulkoministeriön Kehitys-Utveckling -lehden vt. päätoimittaja Erja-Outi Heino. Ohjaaja-toimittaja Kati Juurus, valokuvaaja Meeri Koutaniemi ja toimittaja-kirjailija Esa Salminen kertovat omasta monivuotisesta kokemuksestaan kehitysmaiden kuvaajina.

Keskustelulla juhlistetaan osaltaan Kehitys-Utvekcling-lehden 50-vuotista taivalta.

Maailma kylässä on kulttuurifestivaali, jonka järjestää kehitysyhteistyöjärjestöjen yhteistyöjärjestö Fingo ry. Ulkoministeriö on yksi tapahtuman pääyhteistyökumppaneista. Se rahoittaa Fingon toimintaa kehitysyhteistyömäärärahoista. Ulkoministeriön osasto on avoinna Rautatientorilla lauantaina 25. toukokuuta klo 11-20 ja sunnuntaina 26. toukokuuta klo 11-19.

Hanna Päivärinta

Kirjoittaja työskentelee tiedottajana ulkoministeriön viestintäosastolla.

Maailma kylässä 

 
Sivun alkuun